Mainos

Trooppinen vyöhyke laajenee hälyttävästi

Tutkimuksen mukaan kuuman vyöhykkeen laajeneminen pahentaisi entisestään Välimeren alueen kärsimää kuivuutta.

Maapallon trooppinen eli kuuma vyöhyke laajenee hälyttävää vauhtia, arvioi uusi tutkimus.

Nature Geoscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa sanotaan trooppisen vyöhykkeen laajenemisen olevan uhka erityisesti Välimeren alueelle, Yhdysvaltojen eteläosille sekä Afrikan ja Australian eteläosille. Kuivuus näillä alueilla pahentuisi entisestään.

Vielä muutamia vuosia sitten tietokone-ennusteissa arvioitiin pahimmaksi mahdollisuudeksi, että trooppinen vyöhyke laajenisi vuosina 2000-2100 kaksisataa kilometriä sekä kohti pohjoista että etelää.

Uuden tutkimuksen mukaan tätä vastaava muutos on jo tapahtunut ns. Hadleyn kiertoliikkeessä. Tämä syntyy, kun kevyt lämmin ilma tropiikissa nousee ylös ja kiertyy pohjoiselle ja eteläiselle pallonpuoliskolle.

Tutkimus on laadittu amerikkalaisen Dian Seidelin johdolla. Se julkaistiin juuri kansainvälisen Balin ilmastokokouksen aattona. Neuvottelut Balilla alkavat maanantaina.

(MTV3-STT–AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.