Translain uudistamista vaativa kansalaisaloite etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite translain uudistamiseksi on kerännyt 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn. Tiistaina alulle pantu Oikeus olla -aloite sai nimet kokoon keskiviikkoiltaan mennessä.
Aloitteessa esitetään muun muassa, että translaista tulee poistaa vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja lääketieteellisestä diagnoosista edellytyksenä sukupuolen juridiselle korjaamiselle.
Juridisen sukupuolen korjaamisen tulisi olla ilmoitusasia kaikille 15 vuotta täyttäneille. Nuorempien kohdalla vahvistamisen esitetään vaativan huoltajan suostumuksen.
Väestörekisteristä tulisi aloitteen mukaan poistaa niin sanottu "transrekisteri" eli luettelo sukupuoltaan juridisesti korjanneista henkilöistä.
Aloite ei ota kantaa sukupuolenkorjaukseen mahdollisesti kuuluviin lääketieteellisiin hoitoihin.
Suomen nykyinen translaki vuodelta 2003 on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä kritiikkiä. Sen katsotaan loukkaavan muun muassa YK:n lasten oikeuksien sopimusta, jota Suomi on sitoutunut noudattamaan kokonaisuudessaan. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu kehotti vuonna 2012 Suomea poistamaan laista vaatimukset lisääntymiskyvyttömyydestä ja naimattomuudesta edellytyksenä sukupuolen vahvistamiselle.
– Uudistamisprosessiin tarvitaan laaja, koko puoluekentän kattava sitoutuminen. Tämä ei ole minkään yksittäisen puolueen tai ideologian aloite, vaan ihmis- ja perusoikeuskysymys, jolla on laaja tuki oikealta vasemmalle, sanoo Trans ry:n varapuheenjohtaja Julia Peltonen järjestön tiedotteessa.
Uusimmat
-
07:26
ISW: Ukrainan "operatiivinen läpimurto" vaatii kolme asiaa – MTV seuraa sotaa
-
07:19
Ilmavoimien Ruska 23 alkaa – täällä hävittäjät jyrisevät tänään!
-
07:05
Juna-asemien häiriö korjattu
-
07:03
Yhtä asiaa ohjaaja Aleksi Delikouras ei välttämättä enää elokuvia kuvatessaan tekisi: "Pieni kammo siitä jäi"
-
06:56
ISW: Ukraina puskee panssareilla Verbovessa, Venäjä tekee "järjettömiä" vastaiskuja – tässä tapauksessa merkittävä läpimurto on mahdollinen
-
06:51
Pilkotko omenan näin? Neljällä viillolla täydelliset viipaleet
-
06:35
Jari-Matti Latvalan radikaali ehdotus saa tyrmäyksen: "Kuinka moni lähtee siihenkään?"
-
06:25
Asiantuntija MTV:lle: Erikoissairaanhoito ja sosiaalihuollon erikoispalvelut pitäisi keskittää pikaisesti hyvinvointialueilta viidelle alueelle
-
06:23
Uusi superpari? Poptähti villiintyi NFL-mestarin maalista – tämä kaksikon poistuminen poiki jättiotsikot
-
06:17
Johan viruu iranilaisvankilassa jo toista vuotta – perhe pelkää poikansa puolesta: "Tämä murtaa hänet"
-
06:07
Marja on pukeutunut kierrätysvaatteista ompelemiinsa vaatteisiin jo 15 vuotta: "Päälläni on nytkin pussilakanasta tehty mekko"
-
06:02
Mestaruus jo Kalle Rovanperän ulottuvilla – tässä Chilen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
Lataa lisää