Transformers: Kuun pimeä puoli

Kolmannessa Transformers-elokuvassa autobotien ja decepticonien välistä taistelumyyttiä vahvistetaan kylmällä sodalla. Transformers: Kuun pimeä puoli -elokuvan alussa meille tarjoillaan vaihtoehtoista historiaa ja uutisväläyksiä USA:n ja Neuvostoliiton välisestä kilpajuoksusta avaruuteen.

Vaikka nuorimies Sam Witwicky (Shia LaBeouf) on pelastanut maapallon jo kahdesti, hän joutuu muiden vastavalmistuneiden tavoin ravaamaan turhauttavissa työpaikkahaastatteluissa. Samin elämää sulostuttaa kuitenkin ultraseksikäs uusi tyttöystävä Carly (Rosie Huntington-Whiteley), jonka pomo jakelee tälle auliisti kalliita lahjoja eikä totisesti ilman taka-ajatuksia.

Kun Sam sitten löytää työpaikan, hän törmää siellä salattuun historiaan ja joutuu taas kerran sotkeutumaan kotiplaneettansa pelastamiseen. Kuuhun lähetetystä avaruusaluksesta löydetään Sentinel Prime, Optimus Primen oppi-isä. Hänen uskotaan olevan avainhahmo vihollisrobottien lopullisessa kukistamisessa. Suuri taistelu käydään tällä kertaa Chicagossa.

Michael Bayn ohjaaman Pearl Harborin isänmaallinen mahtipontisuus kääntyi tahattomaksi vitsiksi. Paatoksellisuudessa ei pihistellä nytkään. Uusin Transformers elvyttää kylmän sodan aikana rehottanutta kommunismin pelkoa. Viholliset eli decepticonit vertautuvat kommunisteihin, ja Lähi-itään suuntautuvaa muukalaisvihaa pönkitetään innokkaasti. Yhdysvaltain (siis Obaman) hallitusta pidetään kyvyttömänä suojelemaan Maata muukalaisten valtaukselta.

Huomattavan paljon rahaa ja aikaa on uhrattu robottihahmoihin sekä kuva- ja äänitehosteisiin. Mainittakoon, että digitaalinen John F. Kennedy näyttää varsin hölmöltä. Bay pitää nopeista leikkauksista, mikä taas vaikeuttaa keskittymistä kaikkeen siihen, mitä kankaalla näkyy ja kuuluu. Runsas kuva- ja äänimaailma menevät siis hieman hukkaan.

Muutamissa kohtauksissa katsojalle annetaan enemmän aikaa tapahtumien tarkasteluun. Pilvenpiirtäjistä heittäytyvät, lintuparvia muistuttavat ilmasukeltajat ovat hienoja. Komealta näyttää myös liuku kallellaan olevan pilvenpiirtäjän lasiseinää pitkin. Hetkittäin kolmiulotteisuus tuo suurkaupungin taistelukohtauksiin nautittavaa syvyyttä, suurimman osan aikaa se aiheuttaa lähinnä päänsärkyä. Jos kuvamaailma on sotkuinen, sitä on myös käsikirjoitus.

Sivurooleihin on saatu Coenin veljesten luottonäyttelijät Frances McDormand ja John Turturro, aina mainio John Malkovich sekä Greyn anatomiasta tuttu Patrick Dempsey. Turturron ja Malkovichin on tarkoitus tuoda elokuvaan humoristista keveyttä. Huumoria revitään myös Samin tyttöystävän seksikkyydestä, josta eri kuvakulmilla otetaan irti aivan kaikki. Alusvaatemallina työskennelleellä Rosie Huntington-Whiteleylla on tavallisesti tiukkoja, hädin tuskin pakarat peittäviä mekkoja.

Saduissa puhuvat eläimet ja kasvit ovat luontevia ja empatiaa herättäviä, mutta metallihökötykset ovat yksinkertaisesti tylsiä. Ja jonkinlaista tunnettahan väistämättä tarvitaan, jotta hahmoista ja niiden tarinasta jaksaisi kiinnostua. Spektaakkelimaisista toimintaelokuvista tuntuu muutenkin liian usein kadonneen kaikki sielu ja tunne.

Ei Transformers-elokuvasarjaa ole toki tehty herättämään älyllistä pohdiskelua tai suuria oivalluksia, mutta vähän viihdyttävämpää katsottavaa se saisi olla. Sotiminen on meluisaa ja ikävystyttävää puuroa ja loppukohtaus uuvuttavan pitkä. Kova toiminta ja historiallinen viitekehys rajaavat katsojista pois lapset. Kenelle elokuva oikein on tehty?

Teksti: Minna Karila

Transformers: Kuun pimeä puoli -elokuvan traileri Subin sivuilla