Traagisesti kuolleen Kobe Bryantin vaimo löysi miehensä piilottaman kirjekuoren – sisältä paljastui synkkää ironiaa huokuva taideteos

Tammikuun lopussa helikopteriturmassa tyttärensä ja seitsemän muun ihmisen kanssa menehtyneen Kobe Bryantin leski Vanessa Bryant löysi maanantaina miehensä jättämän kirjekuoren, jonka sisällöstä tai olemassaolosta hänellä ei ollut tietoa.

Vanessa Bryant kertoi löytäneensä kirjeen maanantaina ja päätti pantata sen avaamista seuraavaan päivään, jolloin oli naisen 38-vuotissyntymäpäivä. Bryant kertoi asiasta Instagram-tilillään.

– Löysin eilen kirjeen, joka oli merkitty osoitettavaksi ”elämäni rakkaudelle”. Odotin, että voin avata sen syntymäpäivänäni. Se antoi minulle jotain odotettavaa, Bryant kirjoitti.

– Ironista on, että Kobella oli piirretty kuva minusta, jossa enkeli piti minua. Kaipaan elämäni rakkautta ja pientä, suloista Mamacitaa (tytär-Gianna). Olen kiitollinen saadessani herätä tänään kolmen tyttöni kanssa. Toivon, että olisimme kaikki yhdessä.

Kobe ja Vanessa avioituivat vuonna 2001 ja olisivat juhlineet 19. hääpäiväänsä viime kuussa. Vanessa julkaisi hääpäivänä kuvan miehestään suutelemassa vaimonsa poskea.

– Kuninkaani, sydämeni, paras ystäväni. Onnellista 19. hääpäivää, rakkaani. Kaipaan sinua niin paljon. Toivon, että olisit täällä pitämässä minua käsissäsi. Rakastan sinua, Bryant kirjoitti.

Onnettomuudessa menehtyneen Gianna-tyttären lisäksi perheellä on tyttäret Natalia, Bianka ja Capri

Lue myös:

    Uusimmat