Tshekissä trombi vei hengen ainakin kolmelta, yli 60 loukkaantui

Myrskyn tuhot alkavat paljastua Tšekissä – vanhainkodit, eläintarhat ja kirkot tuhoutuivat myrskyssä, moottoritie suljettiin 1:30
Myrskyn tuhot alkavat paljastua Tshekissä – vanhainkodit, eläintarhat ja kirkot tuhoutuivat myrskyssä, moottoritie suljettiin.

Trombi vei hengen ainakin kolmelta ja aiheutti kymmeniä loukkaantumisia Tshekissä perjantaiaamuna. Pahimmin Tshekin kaakkoisosiin iskenyt pyörremyrsky myös vaurioitti ja tuhosi maan tasalle rakennuksia.

–  Valitettavasti emme pystyneet auttamaan kolmea potilasta, pelastusviranomaisten tiedottaja Hedvika Kropackova kertoi medialle.

Hän sanoi, että sairaalaan oli viety 63 loukkaantunutta, joista kymmenellä on vakavia vammoja.

Uhreja saattaa olla vielä enemmän. Pelastajat etsivät joissakin paikoissa raunioihin mahdollisesti jääneitä perjantaina aamupäivällä.

Pahimmin trombi iski Hodonin alueelle. Siellä myrsky tuhosi muun muassa vanhainkodin ja eläintarhan. Rajuilmassa syntyneet rakeet olivat isoimmillaan tennispallon kokoisia.

Trombi aiheutti myös mittavia sähkökatkoksia ja liikennehäiriöitä. Yhteensä noin 78  000 kotitaloutta ja yritystä jäi ilman sähköä perjantaiaamuna. Kaatuneet voimajohdot sulkivat suuren moottoritien, joka vie Tshekin pääkaupungista Prahasta Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan.

Armeija avuksi pelastustöihin

Tshekin yli kulkeneet myrskyt pakottivat maan pääministerin Andrej Babisin jäämään Brysseliin EU:n huippukokouksen jälkeen, koska lentokoneen laskeutuminen Prahaan olisi ollut liian vaarallista.

Tshekin armeija hälytettiin avustamaan tuhojen pelastus- ja raivaustöissä. Niihin saatiin apua myös Itävallasta ja Slovakiasta.

Trombit ovat harvinaisia ​​Tshekin alueella.

Naapurimaassa Puolassa myrsky iski eteläiseen Malopolskan maakuntaan torstaina. Siellä yksi ihminen loukkaantui, ja rakennukset saivat kattovaurioita.

Artikkelia päivitetty kauttaaltaan kello 10.17

Lue myös:

    Uusimmat