Toni Gardemeister toisena Montessa ennen päätöserikoiskokeita

Toni Gardemeister. Kuva: Jussi Nukari/LEHTIKUVA.
Toni Gardemeister. Kuva: Jussi Nukari/LEHTIKUVA.LEHTIKUVA
Julkaistu 23.01.2009 17:55

Monte Carlo rallin viimeinen kilpailupäivä käynnistyi tapahtumia täynnä. Päivän ensimmäinen ja samalla ainoa valoisassa ajettu EK oli olosuhteiltaan todella vaativa, ja se näkyi myös tulosluettelossa.

Yli kolmenkymmenen kilometrin mittainen erikoiskoe oli alkuun sohjoinen, mutta muuttui suorastaan ylitalviseksi kymmenen kilometrin kohdalla. Lunta oli kymmeniä senttejä.

Toni Gardemeister hallitsi yksityistiimin Fiat Grande Puntolla vaikeat olosuhteet ja nousi kertaheitolla sijalta viisi toiseksi. Kilpailu pitkään ennen eilistä rengasrikkoa johtanut Juho Hänninen ajoi ulos ja saman kohtalon koki neljäntenä ollut Kris Meeke.

- Sanoin jo Tomille kesken erikoiskokeen, että tämä ei ole mitään rallia. Tultiin rauhassa ja se oli näköjään täysin oikea taktiikka, kertoi Toni erikoiskokeen jälkeen.

Tällä hetkellä kilpailijat ovat Monacossa tauolla. Monte Carlo rallin viimeiset neljä erikoiskoetta ajetaan legendaarisen Turinin vuoristossa.

Kilpailu päättyy kahdelta yöllä Suomen aikaa.

Monte Carlo ralli, tilanne 10/14:

1) Sebastien Ogier, Peugeot 207 S2000                      3.03,10,2
2) Toni Gardemeister - Tomi Tuominen Fiat Grande Punto S2000 +1.50,5
3) Freddy Loix Peugeot 207 S2000                             +2.49,6
4) Stephane Sarrazin Peugeot 207 S2000                       +3.59,6
5) Jan Kopecky Skoda Fabia S2000                             +4.34,5
...
7) Anton Alen - Timo Alanne Fiat Grande Punto S2000         +10.11,5

(MTV3)