Tom of Finlandin ja Urpo Martikaisen taidetta postimerkkeihin

Suomalainen homoikoni ja kuvataiteilija Tom of Finland eli Touko Laaksonen (1920-1991) saa syyskuussa omat postimerkit.  

Myyntiin tulevat kolme merkkiä ovat peräisin kahdesta Tom of Finlandin piirroksesta. Niiden valinnasta vastaavat postimerkkiarkin suunnittelija, graafikko Timo Berry sekä Susanna Luoto, joka edustaa Los Angelesissa toimivaa Tom of Finlandin nimeä kantavaa säätiötä Suomessa. 

Pienoisarkin piirrokset esittävät taiteilijalle tyypillisiä, voimakkaita ja itsetietoisia mieshahmoja. Yhdessä merkissä sekä arkin kannessa näkyvät paljaat pakarat. 

Itellalta tulee syys-lokakuussa myyntiin yhteensä seitsemän postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 33 erillistä postimerkkiä. Tom of Finlandin lisäksi aiheina ovat MTV:n entisen uutisankkurin Urpo Martikaisen maalaamat maisemat. 

Jaakko Tähden valokuvat suomalaisista silloista kuvittavat niin ikään uusia postimerkkejä. Muita loppuvuoden merkkien aiheita ovat taivaan merkit ja suomalaisen arjen muutos – joulua unohtamatta. 

Graafikko Nina Rintalan suunnitteleman vihkon kahdeksan erikokoista ja -muotoista 1. luokan tarrapostimerkkiä kuvaavat mm. planeettoja, tähdenlentoa, aurinkoa, pilviä ja sateenkaarta. 

Lue myös:

    Uusimmat