Tolppola aloitti voitolla ammattilaisillassa

Tolppola
TolppolaCopyright MTV Oy 2000
Julkaistu 11.12.2001 10:52

Amatöörien EM-pronssia viime vuonna Tampereella iskenyt Juho Tolppola pärjäsi maanantaina nyrkkeilyammattilaisen tulikasteessaan erinomaisesti. Slovakian Anton Vontszemu (1-10-1) sai Tolppolalta Helsingin ammattilaisillassa kovaa kyytiä.

Tolppola oli jopa lähellä tyrmäysvoittoa, mutta slovakki kesti nelieräisen kevyen sarjan (alle 60 kg) loppuun asti häviten selvällä erolla kaikin tuomariäänin.

-Hiukan jännitti etukäteen. Onhan tässä pienemmät hanskat ja iskut tuntuvat enemmän, Tolppola vertaili ammattilaisottelua amatöörimittelöön.

Pitemmistä eräpituuksista Tolppola ei kantanut huolta ennen eikä edes mittelön aikana.

-Kun on hyvä kunto, niin jaksaa, Tolppola järkeili jälkikäteen.

Kehässä Tolppola piti komentoa tiukasti ja tyylikkäästi. Hän oli vastustajaansa selvästi ulottuvampi ja rummutti slovakkia väliin jopa hurjasti.

-Joulunpäivät treenataan, ja sitten nähdään taas täällä 7. tammikuuta, Tolppola kiteytti suunnitelmistaan seuraavan kotimaisen ammattilaisillan suhteen.

Kansainvälisesti "3 P Boxin -talliksi" nimetty taustataho aikoo järjestää Helsingin jäähallissa joka kuukausi otteluillan aina ensi kesäkuuhun asti, joten Tolppolalla ja kumppaneilla riittää seitsemässä tapahtumassa urakkaa.

Illan muiden otteluiden tulokset:
Miehet
Keskisarja alle 73 kg, 4 erää:
Anton Fedjunin Latvia-Anders Jensen Tanska 3-0
Kevyt välisarja alle 64,5 kg, 6 erää:
Leonti Vorontshuk Viro - Jyrki Vierelä Suomi 2-1
Kevyt sarja alle 60 kg, 4 erää:
Juho Tolppola Suomi-Anton Vontszemu Slovakia 3-0
Höyhensarja alle 57 kg, 4 erää:
Petri Reima Suomi-Marek Zelov Slovakia louv. 1 erä 2.15
Kevut keskisarja alle 70,5 kg, 4 erää:
Amin Asikainen Suomi- Istvan Mohacsy Unkari tekn. tyrm, 1 erä 2.14
Naiset
Höyhen sarja alle 57 kg, 4 erää:
Sanna Huselius Suomi-Anna Rodke Latvia 3-0


(MTV3-STT)