Suomi 2009. Ohjaus: Johanna Vuoksenmaa. Käsikirjoitus: Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma. Tuotanto: Riina Hyytiä. Kuvaus: Peter Flinckenberg. Leikkaus: Kimmo Kohtamäki. Musiikki: Kerkko Koskinen. Pääosissa: Tobias Zilliacus, Helena Vierikko, Susanna Mikkonen, Jarkko Pajunen, Vesa Vierikko. Kesto: 101 min
Rakastinko oikein? Teinkö oikeat valinnat? Nämä kysymykset kohoavat keskeisiksi Johanna Vuoksenmaan uudessa ihmissuhdekomediassa Toinen jalka haudasta. Tai no, komediassa ja komediassa – yksi elokuvan ongelmista on se, ettei se juurikaan naurata. Hymyilyttäviä hetkiä kyllä löytyy, mutta sen ulommas huumori ei jaksa purkautua.
Visa (Tobias Zilliacus) kärsii harvinaisesta aivojen verensiirtohäiriöstä, johon ei löydy parannuskeinoa. Samaan aikaan mies on keskellä vakavaa parisuhdekriisiä, jota kuoleman läheisyys ei helpota tippaakaan. Avovaimo Riia (Susanna Mikkonen, entinen Anteroinen) kärsii vieressä hiljaa.
Puutarhurina työskentelevän Visan haaveena on rakentaa vielä yksi puisto. Kaupunkilehden toimittaja Hanna Manninen (Helena Vierikko) tekee puolestaan juttusarjaa kuolemansairaiden viimeisistä toiveista. Kun Hanna tutustuu Visaan "ajallisen ulottuvuuden loppumiseen" valmistautuvien terapiaryhmässä, kohtaavat molempien intressit. Yhteisinä hetkinä heräävät myös kaksikon tunteet. Onko kysymys tosirakkaudesta vai lähdön läheisyyden havahduttamista tunteista?
Kun Visa seuraavalla sairaalakäynnillään saa yllättäen kuulla olevansa terve, heittää entinen kuvio häränpyllyä. Työkaveri Harri (Jarkko Pajunen), jonka tähtäimessä on kaapata Riia ennen pitkää omaan kainaloonsa, kehottaa Visaa vaikenemaan asioiden saamasta käänteestä. Miten käy Hannan orastavien tunteiden, jos Visa ei olekaan kuolemaisillaan?
Toinen jalka haudasta ansaitsee syvän kumarruksen urheasta yrityksestä tarttua vaikeaan ja vakavaan aiheeseen todella kunnianhimoisin aikein. Tällä kertaa monien mainioiden elokuva- ja tv-töiden tekijät – Vuoksenmaa, Mika Ripatti ja Seppo Vesiluoma – eivät ole kuitenkaan onnistuneet toivotulla tavalla.
Jos elokuvan ensisijaisena tehtävänä on muistuttaa katsojia elämän merkityksestä ja kuoleman alituisesta läheisyydestä, niin siinä se kyllä onnistuu. Tapa, jolla tarinavyyhtiä setvitään auki, ei vain tunnu reilulta tai luontevalta. Katsoja saattaa tuntea itsensä jopa hieman huijatuksi ja ihan täydestä syystä.
Toinen jalka haudasta -elokuvan kuvallinen ilmaisu luo dynaamisen ja jännittävän vaikutelman, jota Kerkko Koskisen mainiosti oikukas säveltausta siivittää entisestään. Luonto on kaikkialla väkevästi läsnä: se versoo syvälle niin ihmis- kuin kaupunkiluontoon, sen valtavaan rehevyyteen ja kudelmiin.
On harmi, ettei moinen mullan ja sammaleen alkuvoima kosketa elokuvan kannalta keskeisintä näyttelijäntyötä. Tobias Zilliacus löytää kyllä oikean tuntuman elämänsä menettävään mieheen, mutta romanttiseksi sankariksi hänestä ei saman elokuvan sisällä ole. Helena Vierikolle sen sijaan soisi useammankin yrityksen lemmenkommellusten lajityypissä. Hänessä on drewbarrymoremaista älykästä söpöyttä.
Plussanpuolelle päätyvät myös Susanna Mikkonen ja Jarkko Pajunen, joiden sivuosasäpinä on elokuvan hupaisinta antia. Pertti Sveholmin koomiseksi tarkoitettu degrieving-terapeutti on sen sijaan kirjoitettu liiankin karrikoiduksi.
Mainittakoon vielä, että Toinen jalka haudasta on monin verroin positiivisempi kokemus, jos onnistuu välttymään elokuvan harhaanjohtavalta ennakkomainonnalta. Harvoin on mainostraileri ollut näin ulalla draaman todellisen olemuksen suhteen.
Teksti: Outi Heiskanen