Timrån jättävä suomalaispelaaja ylistää Olli Jokista: "Paras, jonka seura voi löytää"

Suomalaispuolustaja Axel Rindell hehkuttaa Olli Jokista painavin sanoin ruotsalaismediassa.

Rindell, 23, edusti tällä kaudella Timrå IK:ta, johon Jukureista lähtevä Jokinen on siirtymässä päävalmentajaksi tämän sesongin jälkeen.

– Hän on todella hyvä. Hän vaatii paljon ja nostaa harjoitteiden tasoa. Hän saa pelaajista enemmän irti. Luvassa on enemmän "pohjoisamerikkalaista" tyyliä, Rindell kehui Jokista ruotsalaismediassa.

Rindell pelasi Jukureissa Jokisen alaisuudessa kaudella 2021–22. Puolustaja siirtyi kuitenkin lainalle Oulun Kärppiin kesken kauden. Sittemmin tie vei Pohjois-Amerikan kautta Ruotsiin.

– Siihen (Jukureista lähtemiseen) oli monia syitä. Me pidämme toisistamme ja minulla on hänestä vain hyvää sanottavaa. 

Timrå jäi tällä kaudella SHL:n pudotuspelien ulkopuolelle. Seura on isojen muutosten edessä. Valmennuksen lisäksi myös useat runkopelaajat vaihtavat maisemaa. 

– Uskon, että monet Timråssa tulevat ottamaan isoja askelia urallaan, kun Jokinen on valmentajana. Uskon, että tämä on Timrålle hyväksi, muutos on oikea suunta ja hän on paras, jonka seura voi löytää, Rindell suitsutti. 

Rindell itse jättää Timrån. Seuraava osoite ei ole tässä vaiheessa tiedossa. 

Lue myös:

    Uusimmat