Leikkaustoiminta sairaalassa päättyi kuun vaihteessa ja puolustusvoimat luopuu kiinteistöstä ensi kesään mennessä. Suojeltua rakennusta odottavat ennen uusiokäyttöä mittavat korjaustyöt.
Helsingissä sijaitsevalle keskussotilassairaala Tilkalle yritetään kuumeisesti etsiä uutta käyttötarkoitusta.
Arkkitehti Olavi Sortan suunnittelema Tilkka on toiminut Helsingissä vuodesta 1936 lähtien. Puolustusvoimien siirtyminen ostopalveluihin erikoissairaanhoidossa tyhjentää keskussotilassairaalan ensi kesään mennessä.
- Syyskuun lopussa lopetimme leikkaustoiminnan Tilkassa ja pikkuhiljaa siirrymme myös muiden toimintojen osalta kumppanien puolelle, sanoo pääesikunnan lääkintäeversti Heikki Laapio.
Sairaalan tyhjiksi jäävien 16 500 neliön uudelleenkäyttö on valtion kiinteistöistä vastaavalle Senaatti-kiinteistölle suuri haaste. Valtion puolelta kiinnostusta tiloille ei ole ollut, joten mielenkiintoa kartoitetaan muilta tahoilta, kertoo Senaatti-kiinteistöjen johtaja Heikki Laitakari.
- Periaatteessa se on myynnissä jo nyt, mutta ilmeisesti tässä edyllytetään tietynlaisia kehitystoimenpiteitä eli todennäköisesti asemakaavaa joudutaan muuttamaan ja toimenpiteet käynnistetään lähitulevaisuudessa.
Nykykaavalla Tilkka soveltuu vain sairaala- ja laboratoriokäyttöön tai siihen rinnastettavaan toimintaan. Mahdollisina käyttömuotoina on pohdittu palvelu- ja senioriasuntoja. Kaavamuutoksen jälkeenkin käyttöä säätelevät yhä tiukat suojelumääräykset.
- Julkisivut on tietysti suojeltu ja osittain sisätilatkin, Laitakari toteaa.
Korkeiden ylläpito- ja korjauskustannusten takia kauppoja saatetaan joutua hieromaan pitkäänkin.
- Keskusteluja on paljon vireillä, mutta ei konkreettisia tarjouksia vielä tällä hetkellä, Laitakari sanoo.
Puolustusvoimien rakennemuutos vapauttaa lähivuosina ennätysmäärän muitakin puolustushallinnon tiloja uusiokäyttöön.
(MTV3)
(Kymmenen uutiset 04.10.2005)