Tiedätkö mikä eläin on tikutaku?

No niin, siinähän se - maaorava, ei kun siis tikutaku.
Julkaistu 10.12.2011 03:52(Päivitetty 14.12.2011 05:59)

Monien nisäkkäiden uudet nimet eivät ole vielä vakiintuneet käyttöön. Esimerkiksi valkohäntäkauris ja tikutakuksi ristitty maaorava odottavat vielä juurtumistaan suomen kieleen. Sen sijaan maamyyrän uusi nimi kontiainen on levinnyt laajalle.

Nisäkkäiden uusista nimistä tehtiin suomenkieliset ehdotukset muutama vuosi sitten. Kouluissa ja tv-ohjelmissa käytetään yhä sekaisin vanhoja ja uusia nimiä.

-Osa tv-ohjelmien kääntäjistä tarkistaa uudet nimet esimerkiksi netistä, osa ei. Toiveemme on, että uusia nimiä otetaan käyttöön. Niiden rinnalla voi aina tarvittaessa mainita vanhat nimet, suosittelee biologi Juha Valste.

Hän oli mukana nimitoimikunnassa, joka antoi syksyllä 2008 ehdotuksensa maailman yli 4600 nisäkkään nimistä. Niistä valtaosa oli uusia, sillä 3500 nisäkkäältä oli puuttunut suomenkielinen nimi. Lisäksi päivitettiin joukko vanhoja nimiä. Muutokset perustuivat eläintieteeseen.

Valtaosa hyväksyttiin mutinoitta, mutta erityisesti kotimaisten riistaeläinten nimistä väitellään yhä. Metsästäjäliitto suosittelee edelleen käyttämään perinteistä peura-nimeä kauriin sijasta.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa