USA 2010. Ohjaus & käsikirjoitus: Paul Haggis. Kuvaus: Stéphane Fontaine. Leikkaus: Jo Francis. Musiikki: Danny Elfman, Alberto Iglesias. Pääosissa: Russell Crowe, Elizabeth Banks, Brian Dennehy, Liam Neeson. Kesto: 133 min.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Haggis ja aussitähti Russell Crowe eivät saa kaikkia kierroksia irti ranskalaistrillerin remake-versiosta.
Ranskalaisohjaaja Fred Cavayé ohjasi vuonna 2008 myös Suomessa nähdyn tiukan trillerin Kaiken se kestää. Vincent Lindonin esittämä aviomies joutui elämänsä tiukimpaan tilanteeseen, kun vaaleaverikkö vaimo (Diane Kruger) paiskattiin yllättäen kaltereiden taakse.
Cavayén teos on tarjonnut pohjan Paul Haggisin uutuuselokuvalle The Next Three Days. Mikäs siinä, asetelma on kaikin puolin inspiroiva ja ajatuksia herättävä. Kertaalleen testatusta voi myös aina värkätä entistä paremman.
Kuten lukemattomat remake-esimerkit osoittavat, näin tapahtuu yleensä vain teoriassa. The Next Three Days on epäilemättä box office -ystävällisempi variaatio Cavayén ja Guillaume Lemansin alkuperäiskäsikirjoituksesta, mutta innoittuneeksi sitä on vaikea kutsua. Crashin ja Million Dollar Babyn tekijän elokuvaksi se on suorastaan luvattoman puolivillainen.
Pääosassa on Russell Crowen esittämä opettaja John Brennan, jonka Lara-vaimo (Elizabeth Banks) tuomitaan murhasta vankilaan. Odottamatonta elämänmuutosta seuraava sokki on omiaan romahduttamaan aviomiehen ja pariskunnan lapsen elämän. Jotain on tehtävä, mutta mitä?
Kun lailliset keinot eivät auta, on turvauduttava laittomuuksiin. Vaimo on saatava ulos kiven sisästä hinnalla millä hyvänsä. Ennen niin vaarattoman oloisesta kansankynttilästä kuoriutuu esiin alamaailman oppeihin sukeltava supermies.
Tähän päättyykin sitten tarinan uskottava osa. Crowe lakkaa olemasta Brennan ja muuttuu omaksi rutiiniminäkseen, joka on viime vuosina punnertanut samankaltaisia sankarirooleja valitettavalla tusinatuntumalla.
The Next Three Days on kelvollista viihdettä, joka ylittänee kirkkaasti ”pelkkää” perusjännäriä etsivän katsojan vaatimustason. Vankilapako-elokuvat ovat kutkuttavia jo sinänsä, ja juoneen istutettu syyllinen vai syytön -problematiikka nostaa panoksia.
Ongelma piileekin tunteessa, että lopputulos olisi voinut pienin ponnistuksin olla paljon enemmän. Haggis saa aikaan kohtuullista ja kompaktia mutta varman päälle pelaavaa ja liian moneen kertaan nähtyä action-tiimellystä.
Teksti: Outi Heiskanen