Terho MTV Uutisille: Emme missään nimessä tue EU:n pakolaisesitystä

Tulossa uusi esitys pakolaiskiintiöstä 5:27

Suomeen kaavaillaan sijoitettavaksi 2400 turvapaikanhakijaa Euroopan unionin uudesta kiintiöstä.


Suunnitelmasta kirjoittaa saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung. Komissio kertoo ehdotuksestaan ylihuomenna.
Hallituspuolueet Keskusta ja Perussuomalaiset vastustavat EU-komission ehdotusta.

-Me emme missään nimessä tule tukemaan heidän esitystään, sekä määrä on liian suuri, mutta ennen kaikkea periaate on väärä. EU ei saisi saada tällaista päätöksentekovaltaa käyttöönsä, kommentoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho MTV Uutisille 

Terhon mielestä tilanne kuulostaa EU:n sanelulta.

- Kun perussuomalaiset vastusti ensimmäistä erää mitä sovittiin, sanoimme silloin, että kertaluontoinen päätös ei tule jäämään kertaluontoiseksi ja tämä osoittaa juuri sen mistä varoitimme.


Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen toteaa, että keskusta ei kannata sitä, että unioni päättäisi pakolla kiintiöstä.

-Sen pitää perustua jäsenvaltioiden keskinäiseen yhteistyöhön ja vapaaehtoisuuteen. Mutta kuitenkin näin sanoessa suomen pitää olla valmis ottamaan pakolaisia vastaan.

MTV Uutiset järjestää keskiviikkona 9. syyskuuta suuren pakolaispäivän, joka huipentuu suoraan tv-lähetykseen kello 20-22 MTV3-kanavalla. ”Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä” kokoaa yhteen asiantuntijat, päättäjät sekä kansalaiset keskustelemaan muun muassa pakolaiskriisin tuomista kustannuksista, peloista sekä erilaisista tavoista auttaa hädässä olevia. Osallistu keskusteluun #turvapaikka.

Lue myös:

    Uusimmat