Teollisuusliitto ja YTN ilmoittivat myös uusista lakoista.
Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden kolmipäiväinen lakko alkaa odotetusti keskiviikkona. Sovittelut työnantajajärjestöjen ja Teollisuusliiton välillä eivät tiistaina johtaneet ratkaisuihin.
Myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n sekä Ammattiliitto Pron sovittelut Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa päättyivät tiistaina tuloksettomina, ja niiden ilmoittamat kolmipäiväiset lakot alkavat keskiviikkona.
Teollisuusliiton lakon kohteena olevissa työpaikoissa työskentelee noin 7 200 ihmistä. Lakon piirissä on 50 toimipaikkaa, muun muassa ABB-yhtymän toimipaikkoja, lääkeyhtiö Orionin tehtaita sekä Outokummun terästehdas Torniossa.
YTN:n lakko koskee kymmenkuntaa teknologiateollisuuden yritystä, ja sen piirissä on noin 5 000 ylempää toimihenkilöä. Pron lakko koskee teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöitä. Lakko suunnittelu- ja konsulttialalla koskee työtä, jota tehdään teknologiateollisuuden lakon piirissä olevaan työpaikkaan.
Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välistä sovittelua jatketaan valtakunnansovittelijan mukaan perjantaina. Kemianteollisuuden johtaja Minna Etu-Seppälä vahvisti STT:lle, että myös kemian sovittelu jatkuu tuolloin.
YTN:n ja työnantajapuolen välinen sovittelu jatkuu sunnuntaina.
Lisää lakkovaroituksia
Teollisuusliitto jätti tiistaina myös kolmannen lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille ja työnantajajärjestö Kemianteollisuudelle. Lakonuhka koskee 87 toimipaikkaa, ja kolmipäiväiset lakot alkaisivat 15. helmikuuta.
Lakkovaroituksen kohteena olevissa toimipaikoissa työskentelee noin 10 300 työntekijää. Lakot koskisivat muun muassa Turun ja Rauman telakoita sekä Wärtsilän tehdasta Vaasassa ja Nokian tehdasta Oulussa.
Teollisuusliitto pidentää samalla jo annettujen ylityökieltojen voimassaoloa 17. helmikuuta asti.
Teollisuusliitto on jättänyt aiemmin myös 112:ta toimipaikkaa koskevan lakkovaroituksen ajankohdalle 8.–10. helmikuuta.