Tekninen vika päätti Janne Tuohinon SM-avauksen

Janne Tuohino, kuva: Jani Kekoni
Janne Tuohino, kuva: Jani Kekoni
Julkaistu 26.01.2008 09:53

Janne Tuohinon kisa ralliautoilun SM-sarjan avauskilpailussa Arctic Lapland -rallissa päättyi teknisen vian takia keskeytykseen jo avauspäivänä perjantaina.

A-ryhmän Subaru Impreza WRC'03 ralliautolla Arctic Lapland rallissa kilpaillut Tuohino joutui vaihdelaatikkovian seurauksena parkkeeraamaan autonsa tien poskeen neljännen erikoiskokeen alussa.

Kolme ensimmäistä pikataivalta vaihteen siirtimen kanssa taistelleen Tuohinon ja kakkoskuljettajansa Markku Tuohinon kilpailu katkesi lopulta vaihdelaatikon mekaaniseen vikaan, jota ei pystytty korjaamaan lauantain starttiin mennessä.

Tuohino avasi kilpailun tunnustellen WRC-autonsa ominaisuuksia. Mäntyvaaran raviradalle rakennetulla yleisöerikoiskokeella Subaru sammui tiukkaan risteykseen, ja auton käynnistyksessä kului paljon arvokasta kilpailuaikaa. Maalissa aikahäviö pohja-ajan ajaneeseen Juha Saloon oli 4,2 sekuntia. Vaihdelaatikkovian seurauksena aikahäviö kasvoi toisella ja kolmannella erikoiskokeella siten, että Tuohino oli neljännen pikataipaleen keskeytyshetkellä kilpailun neljännellä sijalla, 22,7 sekuntia kilpailua johtanutta Saloa hitaampana. Tuohino ei ollut tyytyväinen starttiin.

- Turhaan menin sammuttamaan autoni ensimmäisellä pikataipaleella, mutta eipä sillä nyt enää ole merkitystä. Vaihdelaatikko alkoi toisella erikoiskokeella hylkiä vaihteita eivätkä kolmannen pikataipaleen jälkeisen huollon toimenpiteet auttaneet asiaan halutulla tavalla. Pääsimme kaksi kilometriä Jyrhämäjärven erikoiskoetta kunnes vaihdelaatikko jäi jumiin ja jouduimme jalkamiehiksi, kertasi Tuohino kilpailupäiväänsä.

- Totta kai harmittaa, sillä olisin mielelläni halunnut saada paljon ehjiä erikoiskoekilometrejä alle. Onhan siitä reilu vuosi, kun viimeksi olen rallin lähtöviivalla ollut, joten ruosteet olisi pitänyt karistaa ranteista. On harmi, etten päässyt ajamaan oikeastaan yhtään ongelmatonta erikoiskoekilometriä taistellessamme vaihdelaatikkovian kanssa, jatkoi pettynyt Tuohino.

Auton unkarilainen tiimi purkaa lauantaina vaihdelaatikon ja tutkii vian syyn. Auto jää Suomeen, koska Tuohino osallistuu samalla autolla kolmen viikon päästä Laukaassa ajettavaan SM-sarjan toiseen kilpailuun SM Peurunkaralliin. Sitä ennen ohjelmassa on tiukka testijakso, jotta hän tiimeineen saisi SM Peurunkarallissa ajaa ongelmattoman kilpailun.

- Eniten keskeytyksessäni harmittaa se, että nyt 1,5 kertaiset SM-pisteet valuvat kanssakilpailijoidemme taskuun ja joudumme starttaamaan Laukaassa nollatilanteesta. Mutta onneksi kilpailukausi on pitkä. Toissa vuoden Suomen mestar Sebastian Lindholm jätti SM-sarjan kaksi avauskilpailua väliin ja voitti silti uransa kahdeksannen tittelin. Mitään ei siis ole menetetty, Tuohino tuumaili.

SM-sarjan avauskilpailu Arctic Lapland -ralli jatkuu lauantaina kuuden erikoiskokeen voimin.

(MTV3)