Tehtävä Suomelle -ohjelman kolme parasta valittiin - äänestä voittaja

Tehtävä Suomelle -ohjelman asiantuntijaraati valitsi Jorma Ollilan johdolla Suomen maailmanmaineeseen nostavan finalisti-idean joukosta kolme parasta ehdotusta. Lue, mitkä ideat vakuuttivat raadin ja pääsivät yleisöäänestykseen. Mutta mikä idea vie voiton? Sen päätät sinä!

Tehdään Suomesta luomumaa

"Luomu on tulevaisuutta koko maapallolla. Ei mene kauan ja Suomi teki sen. Suomen kansa kehitti uuden ja oikean tavan tuottaa terveellisesti ruokaa, ja luonto elää uutta elämää, suriaiset ja koriaiset taas lentää. Lapset ovat punaposkisia ja jaksavat juosta, ja elämä maistuu paremmalta. Tuotantoa tuetaan kansallisista varoista niin, että pienetkin maatilat lähtee mukaan, ja lähikauppaketjut mukaan markkinointiin, että tuote löytää kuluttajalle. Luomuruisleipää. Luomumaitoa nam."

- Pirjo Ranta-Aho, Särkilä

Suomi nousuun vesiosaamisen avulla

"Vesiteknologia on hyvä esimerkki suomalaisesta osaamisesta, jonka avulla pystytään ratkaisemaan merkittäviä maailmanlaajuisia haasteita. SWEET on myös uudenlainen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan malli, joka perustuu verkostoitumiseen ja parhaiden osaamisten yhdistämiseen, ja jossa tutkimustoiminta, sovellusten kehittäminen ja kaupallistaminen toteutuvat rinnakkain.

SWEET tarjoaa myös muille yrityksille ja tutkimuskumppaneille alustan kytkeytyä mukaan kansainvälisen liiketoiminnan synnyttämiseen. Menestyminen vesiosaamiseen perustuvien tuotteiden, palveluiden ja ratkaisujen kehittämisessä luo Suomelle kasvua, työtä ja kestävää kehitystä sekä elinvoimaista osaamista ympäristöteknologioiden veturina."

- Paula Laine, Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelma, Sitra

Martti Ahtisaari -keskus

"Kansainväliseen rauhanneuvottelutaitoon yksilöitä ja yhteisöjä kouluttavan Martti Ahtisaari -keskuksen perustaminen. Tavoitteet ja toiminnan laatu parhaaksi maailmassa. Laitos kouluttaa kerrallaan 12 maailmanpolitiikan huippuosaajaa entistä paremmiksi. Koulutusjaksojen mitta useita vuosia. Laitoksen vuosibudjetti 50 miljoonaa euroa, toiminta näkyy Suomessa ja maailmalla.”

- Aulis Aarnio, Tampere

Käy äänestämässä suosikkiasi

Katso Pauli Poutasen juttu

Lue myös:

    Uusimmat