Mainos

Tee se itse -miehet rakentavat avaruusalusta

Tanskalainen kaksikko rakentaa paraikaa omatekoista avaruusalusta. Keksijä Peter Madsen ja arkkitehti Kristian von Bengtson ovat keränneet ympärilleen parinkymmenen innostuneen joukkion.

- Kun projektistamme tuli julkinen, ihmisiä vain alkoi ilmoittautua mukaan. He ovat briljantteja ammattilaisia; osa tietää kemiasta, osa matematiikasta, von Bengtson kertoo.

- Alussa moni arveli, että tämä on joku naurettava mediatemppu. Nyt ihmiset ovat nähneet, että teemme ammattimaisesti töitä.

Säästöbudjetilla saa rautakapselin

Tanskalaisten tee se itse -raketin rakennusbudjetti on pieni, ja rahat kerätään kokonaan yksityisiltä tahoilta. Kaikesta muusta tingitään paitsi turvallisuudesta.

- Meillä ei ensinnäkään ole yhtiötä, ei hallintoa, eikä palkkoja. Jo se säästää paljon rahaa. Emme myöskään käytä kovin eksoottisia materiaaleja, vaan esimerkiksi tavallista rautaa, von Bengtson sanoo.

Lisäksi säästöä tuo se, että raketti tehdään omien sääntöjen mukaan.

- Ammattilaisille esimerkiksi meidän moottorimme ei olisi tarpeeksi tehokas. Meidän rakettimme on aika raskas. Mutta miksi pitäisi keskittyä keveyteen, kun tällä raskaallakin raketilla voi lentää avaruuteen?

Ensin lentää nukke, sitten ihminen

Raketti laukaistaan avaruuteen Itämereltä.

- Rakennamme aluksen itse, sellaisen vuokraaminen olisi hyvin kallista, von Bengtson sanoo.

Toinen projektin vetäjistä, Peter Madsen on kunnostautunut aikaisemmin rakentamalla amatöörisukellusveneen.

Projektia viedään eteenpäin pienin askelin.

- Meillä ei ole deadlineja, koska rahoitamme projektin itse, eikä sen tarkoitus ole tuottaa voittoa. Teemme kaiken omassa tahdissamme, von Bengtson kertoo.

Ensimmäiselle avaruuslennolle lähtee testinukke. Vasta sitten kun nukke on käynyt avaruudessa turvallisesti astuu ihminen rakettiin.

- Tekniikan täytyy olla testattua, ennen kuin laukaisemme itsemme avaruuteen. Ensimmäisenä sinne lähtee todennäköisesti Peter, sitten minä, von Bengtson kertoo.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.