Taxell haluaa työttömät töihin huonollakin palkalla

Heikosti koulutettuja täytyy pystyä työllistämään yhä enemmän, jotta hyvinvointiyhteiskunta ei vaarantuisi, sanoo EK:n hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell.

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, ministeri Christoffer Taxell patistaa suomalaisia töihin huonollakin palkalla, muuten pitkäaikaistyöttömyys jatkuu ja hyvinvointiyhteiskunta murenee. Asiasta kirjoittavat Etelä-Suomen Sanomat ja Satakunnan Kansa.

Taxell haluaa keskustelua siitä, että palkkaa tulisi maksaa alan tuottavuuden mukaan. Hän huomauttaa että muissa EU-maissa ei ole yhtä suurta eroa koulutetun ja ei-koulutetun väen työllisyydessä kuin Suomessa. Taxellin mukaan tämä johtuu siitä, että huonosti koulutettujen ihmisten palkkaaminen on työnantajalle liian kallista.

Taxellin mukaan työllisyys ei parane yksittäisillä keinoilla, vaikka EK onkin esittänyt alimman työnantajamaksun poistamista. Hän sanoo myös, ettei matalapalkka-alojen työllisyyttä pidä edistää siirtämällä kustannuksia muille työnantajille.

- En halua käyttää ideologisia ja tunneperäisiä sanoja. Hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa, ellei työllisyysastetta saada nousemaan. Tämä edellyttää sitä, että heikosti koulutettuja pystytään yhä enemmän työllistämään. Työllisyysaste oli 75 prosenttia 90-luvun alussa, nyt hädin tuskin 66 prosenttia, Taxell huomauttaa.

Aihe on pöydällä myös ensi viikolla, kun hallitus aloittaa budjetin kehysneuvottelut. Matalan tuottavuuden alojen kuten vaikka vartijoiden, tarjoilijoiden ja jätekuljettajien työnantajamaksujen alentamista mahdollisesti pohjustetaan elokuun budjettiriiheen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat