Tässä ovat oudoimmat hyttystenkarkotuskeinot – kokeile omalla vastuulla!

Juhannus tekee tuloaan, ja mökeillä tulee myös varautua ei-toivottuihin hyttysvieraisiin. Listasimme oudoimmat keinot, joilla hyttysiä voi mahdollisesti välttää.

Mikäpä olisi parempaa ja ajankohtaisempaa Juhannuspuuhaa kuin hyttysten hätistäminen mitä mielikuvituksellisimmin keinoin? Haasta koko mökkiseurue mukaan hyttysten karkotukseen ja huomaatte, mikä keino toimii parhaiten.

1. Hyttysranneke

Pehmeä ja sitruunalta tuoksuva hyttysranneke lupaa häätää hyttyset ympäriltäsi. Ranneketta voivat tuotekuvauksen mukaan käyttää kaikenikäiset ihmiset, ja sen voi myös ripustaa esimerkiksi lastenvaunuihin.

2. Runsas valkosipulin ja chilin syönti

Väite kertoo, että nauttimalla joka ikinen päivä runsaasti valkosipulia ja chiliä hyttyset voidaan pitää poissa iholta. Jos kuitenkin syöt liikaa valkosipulia, karkotat läheltäsi luultavasti myös ihmiset.

3. Jätä olut korkkaamatta

Tutkimuksissa on huomattu, että hyttyset näyttävät himoitsevan olutta. Ihmiset, jotka juovat olutta näyttäisivät tutkimuksen mukaan vetävän hyttysiä puoleensa, ja pistojen määrä olutta juovilla oli suurempi. Monille voi silti tuottaa vaikeuksia jättää perinteinen Juhannusjuoma korkkaamatta.

4. Ruokaöljyn siveleminen iholle

Sivelemällä ruokaöljyä vartalollesi voit mahdollisesti välttyä hyttysten puremilta. Juhannussaunan jälkeen ei kuitenkaan ole kovin miellyttävää sivellä ihoa jälleen rasvaiseksi öljyllä, joten vähemmän sotkuinen keino voisi olla muutaman laventeliöljytipan sekoittaminen perusvoiteeseen.

5. Pysy sisällä

Vietä todella erikoinen Juhannus ja lukittaudu asuntosi tai mökkisi sisätiloihin koko ajaksi! Muista myös sulkea kaikki mahdolliset ovet ja ikkunat, jotta siivekkäät eivät pääsisi livahtamaan sisälle keskikesän juhlaasi häiritsemään.

6. Siedätyshoito

Monet väittävät saaneensa immuniteetin hyttysen pistoille, kun he ovat antaneet itikoiden pistää riittävän monta kertaa. Voit siis kokeilla konstin toimivuutta ja asettua illan tullen makaamaan hyttysmagneetiksi – omalla vastuullasi!

7. Haisevat kengät

Paljon käytettyjen ja haisevien kenkien on kerrottu vetävän hyttysiä puoleensa kuin hunajan kärpäsiä. Voit siis kokeilla vanhojen mökkikenkien asettamista hyttysten houkuttimeksi ja pistojen määrä saattaa vähentyä. Tämä keino ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmisystävällinen.

8. Älypuhelinsovellus

Älypuhelimiin on ladattavissa erilaisia hyttyssovelluksia, joiden pitäisi päästää ääntä sellaisella taajuudella, joka häätää hyttysiä tai jopa punkkeja tiehensä! Takeita sovelluksen toimivuudesta ei ole, mutta yrittänyttä ei tietenkään laiteta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat