Tarmo Neemelo siirtyy MyPaan

Julkaistu 04.02.2008 15:50

Jalkapalloliigassa pelaava Myllykosken Pallo on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen virolaisen hyökkääjän Tarmo Neemelon kanssa. Neemelo oli MyPan testeissä tammikuussa ja pelasi kahdessa ottelussa. Otteet vakuuttivat seurajohdon ja sen myötä sopimukseen päästiin helposti.

- Sain erittäin hyvän kuvan seurajohdosta ja joukkueesta testijakson aikana ja halusin tulla mukaan ryhmään. Tavoitteenani on tehdä mahdollisimman paljon maaleja ja auttaa sillä tavalla MyPaa menestykseen ja paluuseen eurokentille, totesi Neemelo.

MyPan päävalmentaja Janne Hyppönen on erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Neemelon taito-ominaisuudet ovat hänen mukaansa hyvät.

- Hän on voimakas pelaaja, joka tuo tiettyä rämäpäisyyttä boksiin. Jos ei itse ole maalitilanteessa, hän pystyy jakamaan palloja toisille hyökkääjille, kertoi Hyppönen.

Viime kaudella Neemelo pelasi Ruotsissa Helsingborgs IF:ssä ja sieltä vuokralla GIF Sundsvallissa. Paidesta kotoisin oleva Neemelo on pelannut 20 maaottelua Viron maajoukkueessa. Tallinnalaisessa TVMK:ssa hän teki yhdessä kaudessa 41 maalia ja kaikkiaan kolmen vuoden aikana 54.

Neemelo on 191 senttiä pitkä hyökkääjä, joka ensi sunnuntaina täyttää 26 vuotta.

- Hänellä on hyvä kosketus palloon ja isokokoisena pelaajana pystyy myös pitämään palloa hallussaan. Hänellä on hyvä työmoraali, ja se tekee hänestä vahvan joukkuepelaajan, arvioi Hyppönen.

Neemelon perässä oli kolme muuta seuraa, joista yksi suomalainen. MyPa verti pisimmän korren molemminpuolisen yhteisymmärryksen löydyttyä.

- Olen iloinen siitä, että asiat menivät kuten pitikin. Mielestäni oli myös erittäin tärkeä, että hän halusi itse nimenomaan tulla MyPaan pelaamaan, sanoi seuran urheilukehityspäällikkö Marco Manso.

Neemelolla on kokemuksia jo aikaisemmilta vuosilta MyPasta, sillä vuonna 2005 hänen silloinen joukkueensa TVMK karsi MyPan kanssa Uefa-cupissa. Tästä vierailusta ei ole paljon iloista kerrottavaa, sillä Neemelo ajettiin kentältä jälkipelin takia. Vastassa oli silloin MyPassa pelannut Adriano.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo