Tarkka: Vanhasen jatkaminen pääministerinä ei olisi viisasta

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka ei usko, että pääministeri Matti Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä luovuttuaan puolueen puheenjohtajan tehtävistä.

- Tällä hetkellä melko monien kommenttien rivien välistä on luettavissa, että puheenjohtajavaihdoksen jälkeen Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä. Se asetelma, että puheenjohtaja ei ole pääministeri, sisältää kuitenkin erittäin suuria ongelmia ja vaikeuksia. Minusta tuntuu aika epätodennäköiseltä, että tämä vallalla oleva käsitys tulisi toteutumaan. Semmoinen muunnelma kahden lautasen politiikasta ei kyllä toimi.

Tarkan mukaan Vanhasen jättäytyminen puolueensa johdosta, mutta jatkaminen pääministerinä olisi ongelmallista etenkin vallanjaon näkökulmasta.

- Silloin oleellinen kysymys on se, että kuka todella johtaa keskustan hallituspolitiikkaa. Kun kaksi voimakeskusta jakaa sitä valtaa mikä on tarjolla, niin siinä ainakin periaatteessa on mahdollisuuksia tulkintaerimielisyyksiin ja poliittisiin eturistiriitoihin. Kyse olisi siis siitä, kumpi on kukko tunkiolla.

Vallan jako olisi valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan haasteellista myös sen vuoksi, että valtaa olisi spelulaatioiden mukaan jakamassa kaksi hyvin erilaista poliitikkoa.

- Pitkäaikainen pääministeri, jolla on poliittista painoarvoa ja joka on siinä tehtävässä oppinut hallitsemaan asiat erittäin hyvin, sekä ensiaskeliaan ottava puoluepuheenjohtaja. Se voi olla aika kimurantti ja mielenkiintoinen asetelma.

Vanhasen jatkajalle vaikeat ajat

Vanhasen jälkeen keskustan johtoon nousevalle poliitikolle koittavat haasteelliset ajat heti puheenjohtajuuden alkutaipaleella. Valittavan puheenjohtajan niskaan kaatuvat heti ensiksi eduskuntavaalit.

- Vaaleissa suorituspaineet ovat valtavat ja näkymät oikeastaan aika huolestuttavat, toteaa Tarkka.

- Ensimmäiset kuulemani kommentit mahdollisilta puheenjohtajaehdokkailta ovat olleet sellaisia, että "minä en ainakaan aio lähteä ehdolle".

Lue myös:

    Uusimmat