Tapaus Kim Dotcom – Rötösmiljonääri vai vapaustaistelija?

Rikoksista epäilty nettimiljonääri Kim Dotcom pakenee määritelmää "hillitty".

Megaupload-tiedostonjakopalvelustaan oikeutta käyvä Dotcom on ollut julkisuudessa räiskyvä hahmo, joka on innolla esitellyt rahojaan ja saavutuksiaan.

Esimerkiksi omassa Kimble Goes Monaco -dokumenttielokuvassaan hän seikkaili Ferrareiden, luksusjahtien ja mallien keskellä. Julkisuuteen levitetyt kuvat pursuavat hänen jättimäistä fyysistä olemustaan ja poikamaista intoa, jonka herättävät niin julkkikset kuin saippuakuplatkin.

Kuplaa on hänen nimessäänkin, joka viittaa teknologia-alan markkinoiden ylikuumenemiseen vuosituhannen vaihteessa. Siitä muodostuu myös miehen omistama verkko-osoite. Aikaisemmin hänen nimensä on ollut virallisesti Kim Tim Jim Vestor.

Juhlat Helsingissä

Ennen Vestoria ja Dotcomia oli Kim Schmitz, joka syntyi Saksassa vuonna 1974. Äiti oli suomalainen ja isä saksalainen.

Seiska-lehdelle Dotcom on kertonut olevansa ylpeämpi suomalaisuudestaan kuin saksalaisuudestaan. Hän toteaa käyneensä nuorena usein Suomessa, missä hänen sisaruksensa ovat asuneet.

Suomalaisiin julkkispiireihin Dotcom jalkautui vuonna 2005, jolloin hän järjesti juhlat Helsingin Studio 51:ssä.

Seiskan sivuilla Dotcomin kanssa poseerasi liikemies Jaakko Rytsölä, joka kertoi Helsingin Sanomille "ryypänneensä mukavalta vaikuttaneen tyypin kanssa".

Mitä seuraavaksi?

Nyt takuita vastaan vapaana oleva Dotcom yrittää välttää luovuttamisensa kotoaan Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin.

Hänen varojaan on jäädytetty, mutta hän on vannonut tekevänsä maailmanluokan paluun uudella musiikkipalvelulla. Samalla mieheen liittyviä syytöksiä on haluttu liittää osaksi musiikkiteollisuuden salaliittoa.

Tätä kirjoittaessa Kim Dotcomilla on yli 40 000 seuraajaa Twitterissä.

Kiivaaseen tahtiin leviävien viestien sisältö vaihtelee sympaattisista perhekuvista koko maailmaa syleileviin iskulauseisiin. Hänen tittelissään lukee nyt "Megauploadin perustajan" lisäksi "vapaustaistelija".

"Taistellaan yhdessä tätä eeppistä taistelua internetin vapaudesta", Dotcom kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat