Tanssipari Satu ja Janne ei lannistu takaiskuista

Satu Tuomisto ja Janne Talasma. (Kuva: MTV Oy)
Satu Tuomisto ja Janne Talasma. (Kuva: MTV Oy)Copyright 2009 MTV Oy
Julkaistu 06.03.2009 12:52(Päivitetty 06.03.2009 12:57)

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parina tanssivat Satu Tuomisto, 21, ja Janne Talasma, 31, ovat sitkeän flunssan ja ikävän perhetapahtuman vuoksi joutuneet jättämään tanssiharjoituksia väliin. Kaksikko kuitenkin vakuuttaa olevansa iskussa sunnuntain suorassa lähetyksessä.

Sadun tanssitaustan vuoksi paria on pidetty jopa ennakkosuosikkina. He eivät aio ottaa asiasta paineita, ja Sadun mielestä kilpailussa tanssijoitten luonteilla ja heittäytymiskyvyllä onkin suurempi rooli, kuin tanssitaidoilla.

– Kisa käydään enemmän persoonien välillä, kaikki muistavat esimerkiksi Kanki-Kaikkosen. Yleisö katsoo parin välistä fiilistä ja sitä, kehen heidän on helppo samaistua, Satu kertoo Maikkarin Tanssii Tähtien Kanssa -sivuston haastattelussa.

– Kyllä se tanssitaitokin vähän auttaa, Janne letkauttaa.

Tanssiparin kemiat ovat kohdanneet hyvin. Satu kehuu Jannea kärsivälliseksi ja huumorintajuiseksi opettajaksi, joka antaa oppilaan myös itse huomata tekemänsä virheet.

– Janne on tuommoinen nallekarhu. Hän osaa olla temperamenttinen ja sanoa asiasta, mutta ei kuitenkaan niuhota turhaan, Satu luettelee.

– Janne on sanonut, että jos hän hermostuu jos pelleilen enkä keskity, hän alkaa kiroilla mulle saksaksi. Sitä ei ole vielä nähty. Olen saanut parhaimman tanssiparin, nainen jatkaa hymyillen.

Lue lisää Maikkarin Tanssii Tähtien Kanssa -sivustolta.

Näin tanssituomari Susanna Rahkamo on muuttunut - katso kuvat!

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kilpailijat astuvat parketille ensimmäistä kertaa suorassa lähetyksessä sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 19.10.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa