Ranska 1999. Ohjaus: Bertrand Tavernier. Käsikirjoitus: Dominique Sampiero, Tiffany Tavernier ja Bertrand Tavernier. Tuotanto: Alain Sarde ja Frederic Bourboulon. Kuvaus: Alain Choquart. Leikkaus: Sophie Brunet. Pääosissa: Philippe Torreton, Maria Pitarresi, Nadia Kaci, Veronique Ataly, Nathalie Becue, Emmanuelle Bercot, Francoise Bette, Christine Citti. Kesto: 117 min.
Ranskalaisessa nykyelokuvassa meneillään oleva arkirealismin aalto keskittyy vähäosaisempien elämään yksityisine ja yhteiskunnallisine ongelmineen (esim. Enkelten unelmaelämä, Inhimillisyys). Ilmaisu niissä on usein karun naturalistista tai jopa dokumentaarista, kuten veteraaniohjaaja Bertrand Tavernierin uusimmassa Tänään se alkaa, jonka Suomen ensiesitys nähtiin Amnesty Film Festivalilla marraskuussa 1999. Elokuva tarttuu tärkeään aiheeseen, lasten heikkoon osaan Ranskan kurjistuvilla ja työttömyyden syömillä rajaseuduilla.
Pääsosassa on asialleen omistautunut lastentarhanjohtaja Daniel (Philippe Torreton), joka pitäessään hoidokkiensa puolta huomaa taistelevansa tuulimyllyjä vastaan: kunnan jatkuvat leikkaukset köyhimpien kustannuksella, sosiaaliviraston ynseys ja huutava työvoimapula tekevät kasvatustyöstä yhä mahdottomampaa. Aiemmin vauras kaivoskaupunki on työttömyyden myötä eriarvoistunut ja slummiutunut, ja lapset ovat tietysti ilmiön herkimpiä heijastajia: yhä useampi heistä saapuu tarhaan piestyinä tai muuten vain epäsosiaalisina, kurjissa vetimissä ja vailla ruokaa.
Elokuva seuraa Danielin määrätietoista taistelua mukana eläen kuin dokumentissa: masentavat kotikäynnit, yhteydenottoyritykset käpertyneiiin lapsiin ja vimmaiset tappelut sosiaaliviranomaisten kanssa nähdään läheltä ja fyysisesti, paikoin yksipuolisuuteenkin asti; kerronnan toisteisuus uhkaa myös turruttaa. Lasten kohtaloista kuitenkin kiinnostuu aidosti, kiitos koskettavien (amatööri)näyttelijöiden, tunteen intensiteetin sekä tietyn "arkirunollisuuden", pienten hetkien merkityksellisyyden. Runoutta kaaoksen keskelle tuovat myös Danielin kertojaäänen mietteet ihmisen elämästä kuin unessa - toimintaan heräämisen tärkeydestä.
Ilo on seurata lasten leikkejä ja lauluja, kameran tallentaessa lähietäisyydeltä nuorten kasvojen elävää kirjoa ja vapautunutta improvisointia. Leikit tarjoavat harvoja suvantokohtia elokuvan perusahdistukseen, joka tarttuu katsojaan tiukalla otteella. Ahdistuksen voimakkaimpana vastapainona on elokuvan ihmisten sinnikkyys: he eivät vastoinkäymisen edessä lamaannu vaan saavat pikemminkin uutta voimaa. Kun tarha on pistetty mäsäksi, ei kun luutut esiin ja siivoamaan.
Muita lapsia lähemmin tutustutaan pieneen Letitia-tyttöön ja tämän alkoholisoituneisiin vanhempiin, jotka elävät nälkärajalla pelkkien avustusten varassa. Perheen traaginen kohtalo toimii innokkeena Danielille, tämän taiteilija-avovaimolle Valerialle (Maria Pitarresi) ja pyyteettömälle sosiaalityöntekijälle Samialle (Nadia Kaci) toteuttaa edes jotakin valoisaa kaiken pimeyden keskelle: lasten maalauksista ja musiikkiesityksistä muodostuva värikäs rieha on elokuvan riemuisa ja puhdistava kohokohta.
Tänään se alkaa on voimakas puheenvuoro pienen ihmisen oikeuksien puolesta, yksilön mahdollisuudesta vaikuttaa koneistoon korkeimpienkin esteiden yli. Pahasta syntyy aina myös jotain hyvää, ja inhimillisellä ponnistuksella voi siirtää vuoria. Kyse on siis paljaimmillaan uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Teksti: Tuuve Aro