Leijonat pesi kasvojaan kaatamalla Ruotsin nihkeän pelin jälkeen lukemin 3-1. Voitolla Suomi nousi Karjala-turnauksessa toiseksi. Vaa'an toisella puolella vaarana oli turnauksen jumbosija.
Kolme peliä, kaksi voittoa. Tilastojen valossa Leijonien turnaus sujui hyvin. MTV3 MAXin jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen sen sijaan analysoi peliä. Tami ei vakuuttunut Leijonien otteista.
– Urheilun lainalaisuus numero yksi on se, että voitto hautaa alleen kaiken skeidan. Tämä turnaus oli symboli sille. Suomi "voitti" kaksi peliä, eikä pelannut yhtään matsia hyvin koko turnauksessa, linjasi Tami MTV3.fille.
– Meidän tulos oli parempi kuin meidän peli. Jääkiekko on tällaista. He uskovat pelitapaansa kuin pässi suuriin sarviinsa, sillä tulokset ovat olleet hyviä. Meillä oli turnauksen kaksi ylivoimaisesti parasta maalivahtia, joiden avulla Leijonat pääsi kuin koira veräjästä.
Malkin, Ovetshkin, Jagr, Plekanec, Zetterberg, Karlsson. Supertähdet loistivat poissaolollaan. Leijonat oli sen sijaan saanut jalkeille lähes ykkösmiehistönsä. Suomi on pelannut arvokisoissakin heikommalla joukkueella.
Tamin mukaan turnausvoitto olisi pitänyt napata leikiten.
– Täytyy muistaa, että kaikilla muilla oli B-maajoukkue, meillä A-maajoukkue. Me oltiin kotona, kaikki muut reissasivat mennen tullen. Me saatiin valmistautua maanantaista saakka täällä. Svenskit tekivät isoimman reissun, ja heillä oli huonoin joukkue, mitä olen nähnyt täällä kolmeen vuoteen. Piste.