Talveta pelargonit oikein – älä unohda lisävaloa

Ilmojen viiletessä voi nostaa pelargonit sisään. Talveta pelargonit viileässä ja valoisassa huoneessa.

Hyötykasviyhdistyksen entinen toiminnanjohtaja ja intohimoinen puutarhaharrastaja Anu Ranta kehottaa talvettamaan pelargonit muutamastakin syystä.

Osa pelargoneista esimerkiksi tarvitsee viileän ajan kukkiakseen.

– Osa vanhemmista pelargonikannoista voi olla jo melko arvokkaita. Enkä muutenkaan kannata tätä valloillaan olevaa ”osta ja heitä pois”-kulttuuria, Ranta sanoo.

Pelargonia kannattaa pitää ulkona mahdollisimman pitkään.  Kun sen viimein ottaa sisään, tärkeintä on pitää huolta viileydestä ja lisävalosta.

Lämpötila

Pelargonian talvettamisessa ihanteellinen lämpötila olisi +5-10 astetta. 

Pelargoniaa voi pitää pitkällekin syksyyn parvekkeella tai pihalla. Pelargonia kestää kylmää verrattain hyvin. Jos päivät ovat vielä valoisia ja lämpimiä, mutta öisin on jo kylmä, voi pelargonian peitellä yöksi harsolla.

Kun kasvit nostetaan sisälle, kehottaa Ranta sijoittamaan pelargonit sellaiseen huoneeseen, jonka lämpötilan voi pitää matalana läpi talven.

– Itse pidän patterit mahdollisimman pienellä, pitkiä aikoja ovat jopa kokonaan pois päältä, Ranta kertoo.

Lisävalo

Pelargoni tarvitsee valoa mahdollisimman paljon, 12–14 tunnin ajan päivässä.

Talvella luonnonvaloa on tarjolla vähän, joten lisävaloa tarvitaan. Lisävaloa saa energiansäästölampusta tai loisteputkesta. Ruuvattavan lukulampun pystyy kohdentamaan näppärästi suoraan kohden kasvia.

Valot voi myös ajastaa menemään päälle ja pois päältä. Ranta suosittelee sijoittamaan lisävalon noin 40 sentin korkeuteen kasvista.

Vaikka luonnonvaloa on talvella rajallisesti, kehottaa Ranta sijoittamaan kasvit ikkunan lähelle.

– Eteläikkuna olisi todella hyvä, hän vinkkaa.

Jos taloudesta vielä löytyy hehkulamppuja, niitä ei kannata käyttää. Kasvit eivät pysty käyttämään sen tarjoamaan valoa ja samalla lamput myös lämmittävät.

Kastelu

Pelargonilla ei ole lepoaikaa, joten kasvia ei jätetä kastelematta missään vaiheessa.

Multa pidetään kuitenkin talvettamisen ajan kuivahkona.

Oma alusta

Jokainen kasvi kannattaa laittaa omalle alustalle.  Tällöin kasvit eivät levitä esimerkiksi tuholaisia toisiinsa.

Juurikirva on pelargonien tuholainen. Pienet valkoiset kirvat ovat silminnähtäviä. Kun pelargonit nostetaan sisälle, kannattaa ne nostaa purkistaan ja tarkastaa, onko juuressa kirvoja.

– Sellainen pelargoni kannattaa hävittää, Ranta neuvoo.

Lue myös:

    Uusimmat