Tältä näytti Windows vuonna 1985 - uskomaton muutos 27 vuodessa

Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä on kulkenut jo pitkän matkan. Windows 1 julkistettiin vuonna 1985 ja se oli suunniteltu täysin erilaisiin tehtäviin, kuin mihin tietokoneita nykyään käytetään.

Windowsin ensimmäinen versio oli DOSin ympärille rakennettu karu graafinen kuori, jota käytettiin pääasiassa näppäimistön kautta. Hiiri oli tuolloin käytössä vain joissakin tietokoneissa.

Windowsin kehittäjätiimin blogissa kerrotaan, että moni kokenut käyttäjä piti hiirtä vielä tuolloin tehottomana ja vaikeana käyttää. Arvosteluissa hiiren käyttökelpoisuutta mm. yritystoiminnassa epäiltiin vahvasti.

Seuraavat askeleet

Windows-käyttöjärjestelmän ensimmäinen kaupallisesti menestynyt versio oli vuonna 1990 julkistettu Windows 3. Käyttöliittymä oli täysin uudistettu ja järjestelmän tehokas käyttö edellytti jo hiiren käyttöä. Hiiren käytön edellyttäminen aiheutti osittain edelleen murinaa joidenkin käyttäjien keskuudessa.

Windows 95 alkoi jo selvästi muistuttaa nykyistä käyttöliittymää "Käynnistä" nappuloineen ja työpöytineen. Tuolloin tuplaklikkaukset ja oikean hiiripainikkeen klikkaukset aiheuttivat osaltaan päänvaivaa monille käyttäjille.

Vuonna 2001 ihmiset käyttivät yhä enemmän aikaansa verkossa. Kuvien, musiikin ja videoiden katselu teki yhä vahvemmin tuloaan tietokoneisiin. Tällöin julkistettiin Windows XP.

Vuonna 2006 tuli puolestaan kehiin Windows Vista, jossa mm. ikkunoiden toiminnallisuutta oli kehitetty.

Monen tietokoneessa hyrrää tällä hetkellä Windows 7, joka julkistettiin vuonna 2009. Windows 7-versiosta tuli nopeasti maailman käytetyin käyttöjärjestelmä.

Tämän hetken tilanne - Windows 8

Ja tähän ollaan tultu: Windowsin seuraavan sukupolven versio, eli Windows 8 on tulossa markkinoille syksyn aikana. Windows 8 -käyttöjärjestelmä toimii niin kosketusnäyttölaitteissa kuin perinteisissä pöytätietokoneissakin.

Microsoft pyrkii uuden käyttöjärjestelmänsä avulla virkistämään paikallaan polkeneita PC markkinoita, sekä valtaamaan takaisin Applen iPad -tabletille menettämiään myyntiosuuksiaan.

Windowsin ensimmäisen ja viimeisimmän version kuvia vertaillessa huomaa hyvin, miten valtava muutos tietokoneissa on tapahtunut 27-vuodessa.

Suhteellisen lyhyessä ajassa tietokoneesta on tullut joka kodin peruslaite. Kuvioihin ovat tulleet mukana kulkevat näppärät mobiililaitteet kosketusnäyttöineen. Netti on läsnä kaiken aikaa ja moni on käytännössä jatkuvasti "online-tilassa".

Internetin räjähdysmäistä kasvua ja sen seurauksia ei pystynyt vielä 1980-luvun puolivälissä ennakoimaan. Nettisurffailu, 24h reaaliaikainen uutisointi, Facebook, Twitter, blogit, nettishoppailu, nettitreffailu jne. olivat tuolloin vielä jotain kaukaista tulevaisuutta.

Missä mennäänkään 27 vuoden päästä vuonna 2039?

Lue myös:

    Uusimmat