Tältä näyttävät Sharm el Sheikhiä piinaavat hait

Julkaistu 07.12.2010 14:16(Päivitetty 08.12.2010 22:52)

Egyptin Sharm el Sheikhissä on marraskuussa koettu toistuvasti piinaavia hetkiä, kun hait ovat silponeet Punaisessameressä uineita turisteja.

Uutiset haihyökkäyksistä ovat pelottaneet ympäri maailman, sillä Egyptin rannikko on suosittu sukellus- ja snorklauskohde.

Sukellusta harrastava MTV3:n uutisten kuvaaja Ilari Korhonen kertoo, ettei esimerkiksi kuvissa esiintyvien valkopilkkahaiden näkeminen Egyptin rannikkoalueilla ole täysin tavatonta.

- Rannikolla on muutamia alueita, joilla voi melko varmasti nähdä valkopilkkahain lähes joka kerta. Eräskin kerta kun olimme sukellusmatkalla, näimme parimetristen haiden uivan lähellä pintaa. Hyppäsimme veteen kuvaamaan niitä, eivätkä ne olleet aggressiivisia. Uteliaita kylläkin.

Korhosen mukaan hait syöksyivät useita kertoja sukeltajien ohi muutaman metrin etäisyydeltä.

Egyptin viranomaisten mukaan turistien kimppuun on hyökännyt juuri valkopilkkahai. Valkopilkkahai voi kasvaa jopa nelimetriseksi. Sitä pidetään yhtenä ihmiselle vaarallisimmista hailajeista.

(MTV3)

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat