Talousrikolliset kiertävät liiketoimintakieltoa Viron kautta

Nyt suunnitellaan sitä, että Suomi ja Viro tunnustaisivat vastavuoroisesti määrätyt liiketoimintakiellot. EU:ssa on pohdittu liiketoimintakieltojen laajentamista yleiseurooppalaisiksi.

Poliisin arvion mukaan toistasataa Suomessa liiketoimintakieltoon määrättyä talousrikollista kiertää kieltoa Viron kautta. Liiketoimintakieltojen määrä on noussut kovaa vauhtia. Kiellon tarkoituksena on estää talousrikollisia ja konkurssikeinottelijoita toistamasta tekojaan.

Vielä 90-luvun alussa liiketoimintakieltoa käytettiin vähän, vuosittain niitä määrättiin kymmenkunta. Viime vuonna tämä määrä oli melkein 200. Tällä hetkellä liiketoimintakiellossa on 601 henkilöä.

Poliisitarkastaja Matti Rinteen mukaan suurin syy liiketoimintakieltojen määrän kasvuun on, että juttukanta on nuorta, mutta myöskin se, että syyttäjät ovat ryhtyneet kieltoja aktiivisesti vaatimaan ja tuomioistuimet tuomitsemaan.

Liiketoimintakiellon valvonta on vaikeaa ja kiertäminen helppoa. Yksi tapa on toimia Viron kautta. Poliisin selvityksen mukaan Viron yritysrekisteristä löytyy ainakin 16 Suomessa liiketoimintakieltoon määrättyä. Tiedustelutietojen mukaan näitä Virossa toimivia liiketoimintakieltolaisia olisi toista sataa.

- Helpoimmat ja yksinkertaisimmat tavat toimia on niin, että Suomessa liiketoimintakieltoon määrätty perustaa yrityksen Viroon ja toimii sitten sen avulla. Vähän vaikeammaksi menee, kun toimitaan välikäsien kautta. Oma vaikeutensa on siinä, kun suomalainen saa virolaisen henkilötunnuksen ja nimen, jolloin Viron kaupparekisteristä ei pystytä paljastamaan, onko henkilö suomalainen vai virolainen.

Henkilöllisyys siis hämärtyy.

Virolaiset viranomaiset eivät nykylain mukaan voi estää suomalaisia liiketoimintakieltoon määrättyjä harjoittamasta liiketoimintaa.

Nyt suunnitellaan sitä, että Suomi ja Viro tunnustaisivat vastavuoroisesti määrätyt liiketoimintakiellot. EU:ssa on pohdittu liiketoimintakieltojen laajentamista yleiseurooppalaisiksi.

- Jos me saadaan nyt yhden maan kanssa asiat kuntoon, niin sehän tarkoittaa sitä, että talousrikolliset siirtyy aina seuraavaan maahan. Tottakai sen täytyy olla koko EU:n kattava, Rinne muistuttaa.

Poliisi aikoo myös lisätä resursseja liiketoimintakieltojen valvontaan

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 30.10.2005)

Lue myös:

    Uusimmat