Talouslama ajamassa kymmeniä miljoonia köyhyyteen Latinalaisessa Amerikassa

Latinalaisessa Amerikassa jopa 30 miljoonaa ihmistä on vaarassa ajautua uudelleen köyhyyteen aluetta koettelevan taantuman vuoksi, arvioi YK.

Järjestön raportin mukaan riskiryhmässä on kolmasosa alueen ihmisistä, jotka ovat ponnistaneet pois köyhyydestä viimeisten 15 vuoden aikana.

YK laskee köyhäksi henkilön, joka elää alle neljällä dollarilla päivässä. YK:n mukaan yli 70 miljoonaa latinoa on on päässyt pois köyhyydestä 2000-luvulla, kun alueen luonnonvarojen ja viljelykasvien kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti.

Latinalaisen Amerikan talouskasvu on kuitenkin tyrehtynyt ja köyhien määrä kääntyi kasvuun viime vuonna ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Alueen talouden ennustetaan pienenevän ja työttömyyden kasvavan myös tänä vuonna.

YK kehottaa alueen valtioita taistelemaan köyhyyttä vastaan muun muassa parantamalla naisten tasa-arvoa.

Lue myös:

    Uusimmat