Talouskriisi painaa – EU-jäsenyyden suosio huippulukemissa

Euroopassa vellova talouskriisi ei näytä murentaneen EU-jäsenyyden kannatusta suomalaisten silmissä

Tuoreen tutkimuksen mukaan unionin suosio on päinvastoin noussut huippulukemiin. Elinkeinoelämän valtuuskunnan asennetutkimus kertoo, ett 55 prosenttia suomalaisista suhtautuu jäsenyyteen avoimen myönteisesti. Lukema on suurin, jonka EVA on vastaavissa tutkimuksissaan saanut.

Viime vuoden talvesta unionin suosio on hypähtänyt roimasti, sillä tuolloin suopeasti suhtautuvia oli 37 prosenttia.

Avoimen kielteisesti jäsenyyteen suhtautuu nyt 20 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksen mukaan kielteinen asenne kiteytyy aiempaa selvemmin perussuomalaisten kannattajiin.

Samalla kun EU-myönteisyys on lisääntynyt, kannat ovat kuitenkin muuttuneet monitahoisemmiksi; unionia uskalletaan myös arvostella, vaikka perusasenne olisikin myönteinen.

Tutkimuksessa arvioidaan, että mielipiteiden kirjo voi vaikeuttaa kansallisen yhteisymmärryksen löytymistä EU-asioissa tulevaisuudessa.

Tutkimusta varten haastateltiin lähes 1300:aa suomalaista tammikuussa. Virhemarginaali on 2-3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat