Talousarvio uusiksi valtaosassa kunnista

Valtaosa kunnista arvioi uudelleen kuluvan vuoden talousarvionsa, ilmenee Kuntaliiton kyselystä.

Kaksi kolmasosaa kunnanhallituksista on jo ottanut tämän vuoden talousarvion avaamisen esille tiukentuneen taloustilanteen vuoksi.

Muutostarpeen määrittelyt ja valmistelu on aloitettu joka viidennessä kunnassa.

Uudelleenarvioinnin taustalla ovat esimerkiksi kuntien verotulot, jotka olivat helmikuussa kääntyneet olennaisesti synkemmiksi kuin vuoden 2009 talousarviota laadittaessa viime syksynä arvioitiin.

Kunnat aikovatkin pienentää kuluvan vuoden toimintamenojen kasvun ennakoidusta 4,7 prosentista 4 prosenttiin.

Investointeja supistetaan 2 prosenttia talousarvioista, mutta viime vuoden toteutumaan verrattuna ne kasvaisivat helmikuussa tehdyn arvion mukaan 6 prosenttia tänä vuonna.

Kunnat joutuvat myös turvautumaan lainarahaan ennakoitua enemmän. Pitkäaikaisia lainoja otettaneen yli 5 prosenttia enemmän kuin talousarvioita tehtäessä arvioitiin. Viime vuoden toteutumaan verrattuna kuntien lainanoton arvioidaan tänä vuonna kaksinkertaistuvan, minkä johdosta myös kuntien lainakannan kasvu kiihtyy.

Kuntaliitto teki kyselyn helmikuussa ja siihen vastasi 170 kuntaa. Niiden osuus kaikkien kuntien väestöstä on 71 prosenttia ja kuntien lukumäärästä 51 prosenttia.

Kysely on tarkoitus tehdä uudelleen kuluvan vuoden syksyllä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat