Mallitoimisto Paparazzin johtaja Laila Snellman rakastaa muutoksia ja haluaa olla mukana pelastamassa maailmaa. Tähtikartan mukaan hänen sisällään räiskyy ja rätisee.
Laila Carmencita Snellmanin, 51, aamu on alkanut aikaisin. Tavallisena työpäivänä entinen malli ja nykyinen mallitoimiston johtaja ei juurikaan meikkaa. Tänään hänet ehostettiin elokuvaa varten. Tekeillä on dokumentti kaikkien aikojen menestyneimmästä suomalaismallista, Paparazzin Suvi Koposesta. Kuvausten ja toimistotöiden jälkeen Snellman kiirehti Helmen haastatteluun.
Pitkä työpäivä ja vauhti eivät näy viisikymppisen Snellmanin olemuksessa. Hän kertoo kuulumisiaan hyväntuulisesti ja rauhallisesti ja antautuu pohtimaan elämän iloja, haasteita ja haaveita.
Snellman toteaa olleensa pari viime vuotta ” keski-iän pattitilanteessa”.
– Minulla on sellainen tunne, että minulla on takana vaikea ajanjakso mutta että jokin uuden alku olisi edessä helmikuun jälkeen. Toivon, että tästä tulee niin sanottu kymppivuosi.
Kaikennähneen ja kokeneen mallibisnesveteraanin huolena on ollut muun muassa motivaation puute. Tämän vuoden valopilkku on elokuussa pidettävä Paparazzin 25-vuotisjuhla.
– Se inspiroi ihan selvästi aivosoluja, kun pitää suunnitella isoa näytöstä, jossa esiintyy noin 80 mallia. Se on kiva projekti, jollaista ei ihan joka vuosi tapahdu.
Snellmania ilahduttaa myös Paparazzin menestys. Suomen vanhimman mallitoimiston leivissä on Suvi Koposen lisäksi monta lupaavaa, uutta tähtöstä.
– On aina innostavaa, kun saa nuoria suomalaisia maailman mallimarkkinoille. Nykyään täältä on aika helppo löytää ihmisiä, jotka voisivat tehdä uran ulkomailla. Suomalaiset nuoret ovat ihan selvästi pidentyneet, ja he ovat luustoltaan sirompia kuin aiemmat sukupolvet. Se näkyy ihan katukuvassa.
Snellman itse on espanjalaisäidin ja suomalaisen diplomaatti-isän lapsi. Hän syntyi Varsovassa vuonna 1956. Lapsuus vierähti isän työn vuoksi milloin Ankarassa, milloin Kaliforniassa. Väriä elämään toivat myös Snellmanin isovanhemmat, lähetystöneuvos Teo Snellman ja taidemaalari Elsa Snellman.
Suomeen Laila Snellman asettui asumaan 70-luvun alussa mennessään lukioon.
Kuolema on suuri mysteeri
Laila Snellman pitää astrologiaa kiinnostavana tapana tulkita ihmistä. Hän uskoo, että ihminen on maailmankaikkeudessa vain osa kokonaisuutta.
– En esimerkiksi ymmärrä, miksi pragmaattiselle ihmiselle on niin vieras ajatus käsittää kuun merkitys. Kun tiedetään kuun vaikutus valtameriin, on ihan selvää, että vaikutus myös ihmiseen on suuri. On raportoitu esimerkiksi siitä, että täyden kuun aikaan on paljon enemmän levottomuuksia kuin normaalisti ja päivystyksiin viedään ihmisiä, jotka sekoilevat.
Snellman toteaa, että ihminen käyttää vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistään. Siksi on paljon asioita, joita emme voi nähdä.
– Mutta me voimme kokea niitä. Meidän pienellä kapasiteetillämme emme vain ymmärrä kaikkea. Minusta on paljon vaikeampi sanoa, että ei ole varmasti mitään meidän aistiemme ulkopuolista, kuin ajatella, että varmastikin on. Jostain näkymättömästä lähtee esimerkiksi taitelijan inspiraatio.
Snellman tunnustaa, että hänellä on ollut yliluonnollisia kokemuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi.
– Ne ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Tähän ikään tullessa on kokenut läheisten ihmisten poismenonkin. Kuolema on valtava ja jännittävä mysteeri, joka askarruttaa ihmistä koko elämän ajan.
Uutta janoava Vesimies
Vesimiehestä sanotaan, että hän rakastaa vapautta, ei muuta herkästi mieltään, uskoo, että säännöt on tehty rikottaviksi ja kuuntelee mieluummin päätään kuin sydäntään. Vesimies kaipaa jatkuvasti vaihtelua ja janoaa uutta.
Laila Snellman paljastaa rakastavansa muutoksia, vaikka ne olisivat vaikeitakin.
– Olin jo lapsena kärsimätön enkä jaksanut sitä, että kaikki vain on ja pysyy samanlaisena. Minusta kaikkien pitää haluta muutosta parempaan, ja meistä jokainen voi tehdä muutoksia. Ei pidä vain odottaa, että se tapahtuu itsestään.
Tutustuminen omaan tähtikarttaan Helmen astrologin Merja Hirvisaaren johdolla tuntui Snellmanista myönteiseltä kokemukselta.
– Tulkinnassa tuli esille asioita, joita olen tavallaan itsekin toivonut. Sen mukaan on edessä hyvä, positiivinen aika.
Hirvisaaren kartta yllätti voimakkuudellaan.
– Tämä on niin värikäs kartta, että kun tulostin sen, jäin vähäksi aikaa ihan ihmettelemään, että ohhoh! Kartassa on paljon energiaa ja monta voimapistettä. Tuntuu että Lailan sisällä räiskyy ja rätisee. Samalla näkyy voimakas hakeutuminen ja kaipaus kohti harmoniaa. Sanoinkin Lailalle, että matka siihen naiseen, mikä sinä olet tänään, ei varmasti ole ollut helppo.
Laila nauraa, että ei todellakaan ole ollut.
– Muistan jo, kun alle kaksikymppisenä vanhempani voivottelivat, että miten minulla voi olla niin kiire kokea ja tehdä kaikkea. Kyllä se on tuntunut.
Lapsuuden haaveena auttaminen Afrikassa
Laila Snellmanin ura Paparazzin johdossa on kestänyt neljännesvuosisadan. Nuorempana hän unelmoi kirurgin työstä. Toteutumatonta ammatinvalintaansa hän ei jälkikäteen harmittele.
– Ei pidä katua. Lääkäriammatti tuli lapsuuden haaveesta auttaa ihmisiä. Minusta olisi ollut todella kiva esimerkiksi saada lähteä Afrikkaan ja auttaa siellä.
Merja Hirvisaari vahvistaa, että auttamisen tarve näkyy Snellmanin kartalla hyvin selvästi.
– Valitsi hän minkä ammatin tahansa, hän on valinnut sen ollakseen lähellä ihmistä ja auttaakseen häntä. Kartassa näkyy myös opettajan ja kertojan rooli. Lisäksi siitä käyvät ilmi vahvat kannustimet kirjoittamiselle. Toivon, että hän vielä hyödyntää ne.
Kummitäti pelastaa maailmaa
Vesimiesten elämään vaikuttaa lähivuosina Pluton, eli tuhon planeetan, tammikuinen siirtyminen Jousimiehestä Kauriiseen. Vesimiehelle avautuvat sen myötä entistä paremmat mahdollisuudet parantaa maailmaa.
– Lailalla on itsellään vielä aika globaali kartta, eli uskon, että jos hän päättää tarttua toimeen, tuloksia syntyy paljon laajemmissakin piireissä, toteaa Merja Hirvisaari.
Snellman lupaa ottaa haasteen vastaan.
– Ilman muuta, jos voin tehdä jotain auttaakseni, olen käytettävissä. Omalla pienellä tavallani olen jotain jo tehnytkin. Minulla on viisi kummilasta maailmalla. Olen lisäksi rahoittanut Spiritual Cinema Cirkleä. Se on tuottanut elokuvan Conversations with God, joka minun mielestäni kannattaa katsoa. Elokuva on kertomus Donald Walschista, joka on kirjoittanut kirjat Keskusteluja Jumalan kanssa.
Tunteikas ilman merkki
Vesimies ei ole maailman helpoin kumppani.
– Jotta pystyy saamaan itsestään irti kaiken sen, mitä näin ideologisesti vaativa näkökulma edellyttää, se vaatii aika paljon tukea ja ymmärrystä lähipiiristä. Vesimies haastaa ympäristönsä hyväksymään asioita, joita on esimerkiksi parisuhteessa vaikea hyväksyä, Merja Hirvisaari tietää.
Jos haluaa seurustella Vesimiehen kanssa, hänelle on annettava elintilaa ja järjestettävä mahdollisuus vetäytyä.
– Vesimies on herkempi kuin kukaan voi kuvitella. Hän ei pidä etäisyyttä ihmisiin siksi, että hän olisi kylmä, vaan siksi, että häntä pelottaa, että häntä sattuu. Tyynen naamion takana on ihminen, joka reagoi maailmaan hyvin tunteikkaasti.
Laila Snellman on ollut kaksi kertaa naimisissa. Kolmesta lapsesta vanhin on nyt kolmikymppinen. Snellman tunnistaa itsensä Hirvisaaren kuvauksesta.
– Enkä vain parisuhteessa. Sitä saa kuulla aika usein ystävättäriltäkin, että heidän on välillä vaikea päästä minua lähelle. Ne, jotka tuntevat minut hyvin, tietävät tosin, että olen aina ollut tällainen.
Hirvisaari kertoo ”suruviestinä” Snellmanin kumppaneille, että hän on kaksinkertaisesti hankala tapaus.
– Hänellä on nousevana merkkinä Vaaka, joka on täydellisyyden tavoittelija. Lailalla on selkeä visio siitä, miten kaunista rakkaus voi olla. Hänen kumppanilleen voi tulla sellainen tunne, että eikö tuolle ihmiselle riitä mikään. Eikä riitäkään muu kuin täydellisyys! Vähempään ei tarvitse tyytyä.
Venuksen hormonitervehdys
Sydäntalvi kääntyy Vesimiehen kuussa kevättalveksi. Merja Hirvisaari tietää, että Vesimiehen kevät näyttää kiintoisalta.
– Elämä helpottaa monella tasolla. Harmonia, johon Vesimies pyrkii – vaikka se ei aina siltä näytäkään – tulee ainakin askeleen lähemmäksi. Ainoa, mikä voi estää unelmien toteutumista, on että tavoitteet asetetaan liian korkealle. Nyt kannattaa edetä välivaiheittain, askel kerrallaan, eikä pyrkiä suoraan huipulle.
Hirvisaari vihjaa, että helmikuussa Venus pistää hormonipiikin Vesimiehen takapuoleen.
– Vesimies intoutuu silloin ottamaan kontaktia sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ehkä kannattaisi. Jos siis iskee vastustamaton halu flirttailla jollekulle, jonka reaktioista ei ole aivan varma, helmikuun lopussa ei kannata.
– Pitääpä muistaa! Onneksi on lyhyt kuukausi, Laila Snellman nauraa.
Teksti ja kuvat: Kati Hyttinen
Lue lisää:
Uusimmat
-
19:48
Pyrstötähti laskee auringon perässä – nähtävillä vielä ehkä pari viikkoa
-
19:45
Saana Akiola palasi TTK-parketille Benjamin Peltosen kanssa
-
19:39
Pentagon toimittaa Israelille tehokkaan Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän
-
19:31
Huuhkajilta karu virhe! Manchester Cityn tähti hiljensi Helsingin olympiastadionin
-
19:23
Aira Samulin oli viimeistä kertaa TTK:ssa lähes tasan vuosi sitten – Kiti Samulin saapui kunnioittamaan mummonsa muistoa
-
19:15
Mikä on manuaalinen juoksumatto ja miten se toimii?
-
18:53
Israelin puolustusministeri: Israel ei aio päästää Hizbollahia takaisin lähelle raja-aluetta
-
18:36
HIFK:n valinta yllätti Sami Kapasen – "Eikö olisi löytynyt?"
-
18:18
Lamine Yamal liputettiin ulos maajoukkueesta – FC Barcelona joutui jännittämään
-
18:15
Mika Saukkosen TTK-taival on herättänyt keskustelua – näin selostaja itse vastaa: "Ymmärrän sen, että joku pahoittaa mielensä"
-
18:08
Kenialaistähti juoksi hirmuisen maailmanennätyksen
-
17:58
Englannin ryhmästä pelottavia uutisia – Joel Pohjanpalo pudotettiin penkille
-
17:56
Huuhkajien faneilta koruton arvio illan ottelusta: "Kyllä on kinthaalla Riveen luotto tällä hetkellä"
-
17:45
YK:n rauhanturvaajien mukaan Israel tunkeutui heidän asemiinsa Etelä-Libanonissa
-
17:31
"Erittäin edullinen ja hemmetin maukas" – kalakokki ylistää arkiruokaklassikkoa
-
17:26
Puola kieltää turvapaikanhaun Valko-Venäjältä väliaikaisesti
-
17:18
Libanonin pääministeri tuomitsi Israelin kehotuksen vetää YK-joukot pois Etelä-Libanonista
-
17:15
Oscar-palkittu näyttelijä joutui tekemään abortin teini-ikäisenä laittomasti Meksikossa: "Enemmän kuin kammottavaa"
-
17:13
Kärppien floppi löysi itselleen uuden seuran
-
17:10
Kuningas Charles ei aio olla esteenä, jos Australia haluaa tehdä historiallisen päätöksen
-
Lataa lisää