No joo... Suomessa on tällä hetkellä vieläkin kylmempää mutta Suomessa ei lasketa alppihiihdon MM-kisoja. Kylmissäkin olosuhteissa saadaan kuitenkin ratkaistua, kuka on nopein.
Itse asiassa lumiolosuhteet ovat kovilla pakkasilla monesti hyvät. Rinne kovettuu kompaktiksi ilman jäädyttämistäkin. Tuloksena on agressiivinen ja varsin kestävä pinta. Jos taas rinne halutaan jäädyttää, kuten täällä tullaan ainakin miesten tekniikkalajeja varten tekemään, onnistuu se tietenkin hyvin, koska pinta jäätyy vuoren varmasti. Pakkanen tekee siis olosuhteista loistavat.
Kylmässä laskeminen ei vaan ole kovin mukavaa. Laskiessa viima palelluttaa salakavalasti ja siksi täällä Åressakin on nähty laskijoilla teipattuja poskipäitä ja neniä. Kisalaskijat minimoivat ulkona olemisen ennen kisaa ja siirtyvät läpimistä tiloista starttiin tekemään vasta viimeiset lämmitelyrutiinit. Onneksi startissa on useimmin tällaisilla pakkasilla inversion takia selvästi lämpimämpää kuin maalialueella.
Välineiden toimivuus muuttuu lämpötilan pudotessa. Kisalaskijoiden muutenkin jäykät monot jäykistyvät entisestään. Se vaikuttaa laskuun jonkun verran mutta myös muihin toimenpiteisiin. Monot eivät saa päästä kylmenemään, jos haluaa saada ne ylipäätään jalkaan. Monojen pois ottaminen ei myöskään käy aivan vaivattomasti. Föönit ja kuumailmapuhaltimet on kuitenkin onneksi keksitty. Niiden avulla saa monon kovan ulkokuoren pehmenemään sen verran, että monojen pois ottaminen onnistuu. Suksen rakennekin jäykistyy mutta ero ei ole niin selkeä kuin monojen kohdalla.
Pakkaslumi on kuivaa ja nihkeää. Kitka on suurempi eivätkä vauhdit ole niin kovat kuin kosteammalla lumella. Suksien huoltajilla on ainainen haaste saada välineet liukkaiksi ja toimiviksi kaikissa olosuhteissa. Voiteluhommat ovat tiedettä parhaimmillaan, jossa tärkeitä seikkoja ovat lumen koostumus, lämpötila ja kosteus. Olin itse maailmancupurallani onnellisessa asemassa eikä minun tarvinnut voiteluasioihin juurikaan perehtyä. Edelleen Poutiaisen Tanjan suksia laittava Jan Tuupainen huolehti välineistäni. Niinpä en valitettavasti voi antaa oikein mitään tehokkaita pakkaskelin voiteluvunkkejä, vaikka niitä varmasti ammattilaisten tiedossa onkin.
Tänään on tarkoitus laskea miesten syöksy ja hienoisen lumisateen vuoksi lämpötila on noussut inhimillisiin lukemiin. Myös neljän vuorokauden sääennuste lupailee lämpötilan pysyttelevän kymmenen pakkasasteen kieppeillä mutta luvassa ei toisaalta ole yhtä kirkkaita, aurinkoisia päiviä. Niinpä näkyvyysongelmat ovat tänä aamuna palanneet riivaamaan kisoja. Naisten syöksytreenit on jouduttu perumaan ja miehet odottelevat päätöksiä. Vaikka paleleminen ei mitään sairaan siistiä olekaan, ei kellään varmasti olisi mitään vähän kylmempiä kelejä vastaan, kunhan vain kisat saataisiin turvallisesti vedettyä läpi.
Teksti: Henna Raita 10.2.2007
(MTV3)