Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kuolonuhreja tunnistettu jälleen – yli 20 vuoden jälkeen

Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kaksi kuolonuhria on pystytty tunnistamaan Yhdysvalloissa 22 vuotta tapahtumien jälkeen.

Terrori-iskujen vuosipäivän lähestyessä viranomaiset kertovat , että New Yorkin keskustassa World Trade Center -liiketornin romahduksessa kuolleet kaksi henkilöä, mies ja nainen, on tunnistettu dna-näytteiden avulla.

Tunnistettujen henkilöiden perheet eivät halunneet heitä nimettävän julkisuudessa. Viimeisempien myötä New Yorkissa tunnistettujen kuolouhrien lukumäärä on nyt noussut 1649:ään. Tunnistamatta on yhä yli tuhat uhria, ja tunnistustyö on ollut tuskallisen hidasta. Edellisen kerran kaksi ihmistä tunnistettiin vuonna 2021.

Yhteensä kaikissa päivän iskuissa kuoli lähes 3 000 ihmistä.

Yhdysvalloissa tiistaina 11. syyskuuta 2001 kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin päin New Yorkin maailmankuuluja World Trade Centerin kaksoistorneja, jotka romahtivat. Koneista kolmas ohjattiin törmäämään Pentagoniin lähellä Washingtonia ja neljäs putosi pellolle Pennsylvaniassa sen jälkeen, kun matkustajat ja koneen henkilökunta kamppailivat kaappareiden kanssa.

Iskujen tekijäksi ilmoittautui al-Qaida, ja niillä oli valtavat seuraukset maailmanpolitiikalle.

Syyskuun 11. päivän iskujen uhreille järjestetään muistotilaisuus joka vuosi.

Lue myös:

    Uusimmat