Median moniosaaja, ihastuttava ja vihastuttava Timo T.A. Mikkonen ei voi sille mitään: hän on syntynyt sanojen mestariksi, jonka on pakko erottua joukosta ja saarnata omaa totuuttaan. Näin ainakin väittää hänen tähtikarttansa.
Kun lähtee tekemään astrologista analyysia ihmisestä, jonka koko Suomi tuntee, ja joka on jo yli kuuden vuosikymmenen ajan hankkinut värikästä kokemusta elämästä ja suuren osan siitä toteuttanut itseään varsin näkyvästi ja mieliin painuvasti julkisuudessa, haaste on melkoinen. Varsinkin, kun tulkittavana on Timo T.A. Mikkonen. Mies, jolla ei ole tapana säästellä sanojaan. Etenkään silloin, jos joku on hänen mielestään väärässä Timo T.A. Mikkosesta.
Tiesin myös, että tämä mies on saanut tulkinnan tähtikartalleen useilta alan arvostetuimmilta huipuilta niin kotimaassa kuin maailmallakin. Kerran piti siis nielaista, ennen kuin karttaan paneuduttuani tartuin puhelimeen ja näppäilin numeron. Mutta kerran vain - onhan omanakin mottonani se, että tähtiä täytyy tavoitella, jos aikoo päästä puun latvaan.
Sanojen avulla rakennettu minäkuva
Timo T.A. Mikkonen on syntynyt Kaksosten tähtimerkin alla. Hänelle lankeaa siis luonnostaan verbaalivirtuoosin viitta. Sanotaanhan Kaksosista, että hurmaustaitonsa ansiosta hän houkuttelee sinut ensin tekemään sellaista, mitä et ollenkaan haluaisi, ja sen jälkeen saa sinut vielä antamaan itselleen anteeksi sen, että sillä tavalla sai sinut manipuloitua.
Kaksosille on lahjoitettu myös ikuisen nuoruuden salaisuuksia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja miespuolisten Kaksosten kerrotaan kantavan sisällään Peter Pania - poikaa joka ei koskaan halunnut kasvaa aikuiseksi.





