Syksyn kumisaapasmuoti yllättää erikoisuudellaan – katso kuvat!

Hai / NokiaShutterstock
Julkaistu 15.10.2012 09:52(Päivitetty 15.10.2012 09:58)

Perinteisempien kumisaapasmallien rinnalle on viime vuosina noussut paljon valinnanvaraa. AVA kokosi yhteen kattavan gallerian syksyn upeimmista kumisaappaista. Katso ja löydä omat suosikkisi!

Syksyiset säät pakottavat suomalaiset miettimään kenkävalintojaan. Tänä syksynä ei ole syytä kastella jalkojaan nilkkureissa, sillä tarjolla on kattava valikoima kumisaappaita klassikkomalleista erikoisempiin muodikkaisiin saappaisiin.

Kumisaapasvalikoima on laajentunut merkittävästi aivan viime vuosien aikana. Perinteisten saapasmallien rinnalle on persoonallisia jalkineita suosivien onneksi tuotu kumisaappaita, jotka hurmaavat esimerkiksi erikoisuudellaan tai naisellisuudellaan. Nokian tuoteryhmäpäällikko kertoo AVAlle, että suomalaiset käyttävät nykypäivänä entistä rohkeammin saappaita.

– Kumisaappaita näkee suomalaisessa katukuvassa sadekeleillä enenevissä määrin, Nokian tuoteryhmäpäällikkö Päivi Laaksonen-Oivio toteaa.

Suomalaiset ovat kuitenkin tähän asti olleet jokseenkin arkoja, mitä kumisaappaiden käyttöön tulee. Laaksonen-Oivio muistuttaa, että esimerkiksi Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Japanissa kumisaapasmuoti on aivan eri ulottuvuuksissa kuin Suomessa.

– Siellähän saattaa näkyä kumisaappaita ihmisten jalassa vaikka ihan 30 asteen helteellä. Se ei ole ihan meille vielä tyypillistä, Laaksonen-Oivio kertoo.

Upeita kirkkaita värejä

Viime vuosina perinteiset mustat tai tummansiniset saappaat ovat saaneet kyytiä, kun markkinoille on tullut hurjasti saappaita kirkkaissa väreissä. Enää saappaat eivät välttämättä sulaudu värinsä vuoksi muuhun asukokonaisuuteen vaan päinvastoin: saappaat voivat tänä syksynä olla tummanpuhuvan asun pirteä valopilkku.

Hai / NokiaNokia

Hai / NokiaNokia

Ilse Jacobsen / Brandos.fiBrandos

Ilse Jacobsen / Brandos.fiBrandos

Halla / NokiaNokia

Halla / NokiaNokia

Persoonallisia ja mielenkiintoisia malleja

Kumisaappaat voivat tänä syksynä olla persoonallinen osa asua, aivan samalla tavalla kuin mitkä tahansa muutkin kengät. Saappaita on tarjolla erimittaisilla varsilla ja mitä erikoisemmilla yksityiskohdilla koristeltuina.

Lola Ramona / Brandos.fiBrandos

Viking / Brandos.fiBrandos

Juicy Couture / Brandos.fiBrandos

Mel dreamed by Melissa / Brandos.fiBrandos

Tamaris / Brandos.fiBrandos

Scholl / Brandos.fiBrandos

Tatoosh / Brandos.fiBrandos

Tatoosh / Brandos.fiBrandos

Tykkää AVAsta Facebookissa!

Lue myös:


AVA

Kuvat: Nokia, Brandos.fi, Shutterstock

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle