Englanti 1997. Ohjaus ja käsikirjoitus: Mark Herman.. Kuvaus: Andy Collins. Musiikki: Contemporary Media Music Ltd by Victoria Seale, Trevor Jones ja Geoff Alexander. Tuotanto: Steve Abbott. Pääosissa: Pete Postlethwaite, Ewan McGregor, Tara Fitzgerald, Stephen Tompkinson, Jim Carter, Melanie Hill, Sue Johnston, Philip Jackson, Mary Healey. Kesto: 107 min.
Harvoin voi elokuvista astella ulos niin hilpeyttä ja hyvää tahtoa täynnä kuin tästä Mark Hermanin sympaattisesta työväenluokkakuvauksesta, joka Ruotsissa valittiin vuoden parhaaksi elokuvaksi. Suu messingillä sijoittuu 80-luvulle pieneen englantilaiseen kaivoskaupunkiin, jonka osana on joutua thatcheriläisen politiikan katkerimpien seurausten runtelemaksi: sen pääelinkeino ja elämän keskipiste, hiilikaivos, uhataan sulkea. Muutoin lamaantuneita ja kyynisiä mielialoja piristää onneksi kaupungin toinen dynamo, kaivosmiesten ansioitunut torvisoittokunta. Lopetusuhan alla on sekin, mutta kun paikalle ilmaantuu päivänsäteen lailla nuori flyygelitorvea soittava paluumuuttaja Gloria (Fitzgerald), pumppu näyttää pelastetulta. Nostaessaan torven huulilleen ja heläyttäessään ensimmäiset sulosoinnut ilmoille tyttö avaa uuden lehden orkesterin nuoteissa - ja etenkin trumpettia töräyttelevän lapsuudenihastuksen Andyn (McGregor) elämässä. Lempi roihahtaa heti tuoreeseen kukkaan ja elämä olisi yhtä musiikkia ilman painostavaa työttömyyden uhkaa.
Toinen varjo bändin yllä on sen asialleen täydellisesti omistautuneen, legendaarisen johtajan Dannyn (Postlethwaite) keuhkosairaus. Siitä piittaamatta mies kantaa huolta uhkaavasti hiipuvasta rakkaasta yhtyeestä sekä köyhyysloukussa kamppailevasta pojastaan. Ja jotta vielä soppaa hämmennettäisiin, sattuu ihana Gloria työskentelemään vihollisleirissä, kaivoksen lakkautusta ajavan viraston palkkalistoilla. Tämä tietenkin herättää pahaa verta soittokunnan keskuudessa, ja Andy joutuu tasapainoilemaan rakkauden ja rikkuriuden hetteisessä välimaastossa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Herman luonnehtii itse elokuvaansa: "Se ei ole komedia, vaikka omaakin koomisia piirteitä. Eikä se ole tragedia, vaikka on varmasti surullinen ja liikuttava - ja huolimatta musiikin vahvasta läsnäolosta se ei suinkaan ole musikaali. Tai ehkä se on vähän niitä kaikkia - ja enemmän!" Herman kertoo vuoden -84 kaivoslakon ja sen innoittamien kaivostyötaistojen kiinnostaneen häntä jo varhain elokuvan aiheena, ja lopullisen sysäyksen antoi uutinen koillis-englantilaisen kaivoskaupungin sinnikkäästä torvisoittokunnasta. "Elokuvani kertoo yhteisöstä, joka on tuhoutumassa, kun matto vedetään sen kollektiivisten jalkojen alta. Elinkeino voi kadota yhdessä yössä, mutta yhteisön vahva henki pitää sen kuitenkin kasassa", Herman kuvailee.
Hiilipölyä yskien ja vaimojen nalkutusta sietäen miehet jatkavat puhaltamistaan, joutuen välillä uhraamaan viimeiset säästönsä soittamisen puolesta. Hurmaavasti erilaisia luonteenpiirteitä (jörö, ujo, viisas jne.) omaavat äijät tuovat mieleen seitsemän kääpiötä, joiden arkiseen hakunhakkuuseen lumikkimainen Gloria tuo valoa. Ja heidän musiikkinsa on todellinen ilo korvalle. Hartaudella esitetyt kappaleet luovat ankeisiin miljöihin kaivattuja harmonian suvantoja: esim. Rodrigon haikea "Concierto de Aranjuez" nostattaa kylmät väreet selkäpiihin.
Musiikki on kaikki kaikessa etenkin vanhalle Dannylle, joka jatkaa isiensä perinnettä soittokunnan johdossa. Lempeäsilmäinen Pete Postlethwaite, jonka muistamme vaikuttavana isänä elokuvassa Isän nimeen, tekee nytkin loistoroolin intohimoisesti orkkaansa puhtia ajavana konkarina, jonka suurin haave olisi nähdä se esiintymässä Royal Albert Hallissa soittokuntien loppukilpailussa. Tämän vain pitäisi tapahtua ennen kuin keuhkot lakkaavat lopullisesti pihisemästä.
Trainspottingissa tähden sulat ansainnut Ewan McGregor on (positiivisesti) yllättäen nyt pienessä, hieman vaisuhkossakin roolissa ristiriitaisesti rakastuneena nuorena miehenä, joka koettaa pitää kiinni ihanteistaan. Eikä tähden elkeistä ole tietoakaan.
Myös Tara Fitzgerald jumalaisesti soittavana rakkauden kohteena on raikas löytö rooliinsa, ja Stephen Tompkinson Dannyn poikana Philinä herättää katsojan kaikki sympatiat. Hänen tragikoomisessa hahmossaan tiivistyvät paljaimmillaan yhteisön voimattomuus ja turhautumisen tunnot suurten pyörien pyöriessä: Phil esiintyy kakkostyönään klovninpuvussa lapsille, ja joutuu kirjaimellisesti pellen asemaan ulosottomiesten kolkutellessa ovia.
Suu messingillä on koskettava ja riemastuttava kokemus avoimessa vanhanaikaisuudessaan, tietynlaisessa "sivistyneessä naiiviudessaan": siitä puuttuvat kaikkinainen nykyelokuvalle ominainen kikkailu, kyynisyys ja symboliikalla leikittely. Kerrankin tavalliset ihmiset puhuvat ihan tavallisista asioista fiksusti, eivät piehtaroi neurooseissa, väärinkäsityksissä tai salatuissa piilomerkityksissä. Olennaisia ovat musiikki, työ, ystävät, lojaalius ja kunnon kaljatuoppi. Puhumattakaan rakkaudesta.
Kun tutuksi käynyt sekalainen soittokunta sitten lähtee teemaväreissä tukkaa myöten suurelle turneelle kohti Albert Hallia ja kunnian kukkuloita, katsoja lähtee heidän mukaansa hurraten: onneksi Englannissa osataan vielä tehdä pieniä laatuelokuvia, jotka uskaltavat ottaa kantaa ja samalla viihdyttää lämpimästi, turhia hienostelematta. Valloittava!
Teksti: Tuuve Aro