Susanna Pöykiö luisteli karsintaryhmä A:n neljänneksi taitoluistelun MM-kisoissa Dortmundissa. Pöykiö eteni näin vakuuttavasti lyhytohjelmaan, johon pääsi kummankin karsintaryhmän 15 parasta. Erinomainen karsintatulos mahdollistaa Pöykiölle taistelun jopa kärkisijoista.
- Olen tosi tyytyväinen omaan luisteluuni. Tämä lohko oli selkeästi parempi kuin toinen, Pöykiö sanoi, mutta lisäsi, että sijoitus olisi suorituksen perusteella voinut olla vielä korkeampikin. - Oli mukava luistella, ja se varmasti näkyikin. Pääsin nauttimaan jäällä, Pöykiö valaisi.
Karsinnassa luisteltiin vapaaohjelmat. Pöykiön kiitetty vapaaohjelma tekee oikeutta suomalaisluistelijan upealle luistelutekniikalle, mutta sisältää myös vaaroja. Esimerkiksi EM-kilpailuissa helmikuussa Pöykiön ohjelma vaikutti huomattavasti nopeatempoisempien suoritusten lomassa hitaalta. Nyt ohjelma kuitenkin teki vaikutuksen niin tuomareihin kuin MM-katsomoon.
Jotain parannettavaakin silti jäi. - Kaikki muut kolmoishypyt paitsi toinen kolmoislutzi jäivät kaksoisiksi, kertoi Pöykiö, jolle sattui myös axelin alastulossa pieni horjahdus.
Pöykiön ryhmän paras oli Japanin Shizuka Arakawa ennen maannaistaan Miki Andoa. Yhdysvaltain Michelle Kwan kiilasi vielä Pöykiön edelle kolmanneksi. B-karsintaryhmän kärkeen luisteli Yhdysvaltain Sasha Cohen, toiseksi Venäjän Jelena Sokolova ja kolmanneksi Unkarin Julia Sebestyen.
Pöykiö ei halunnut vielä ennakoida perjantain lyhytohjelmaa. - Keskityn vain omaan luisteluun. Huomenna on harjoituspäivä ja kisa jatkuu vasta perjantaina, eivätkä ajatukset ole vielä siellä.
Pöykiön oma minimitavoite MM-kilpailuissa on sijoittuminen 10 parhaan joukkoon. Sitä toivoo myös koko suomalainen taitoluistelukansa, sillä kärkikymppiin pääsy toisi Suomelle toisen naisedustajan seuraaviin M-kisoihin.
Suomen naisten kautta aikojen parhaista MM-kisasuorituksista on vastannut Kristiina Wegelius, joka 1980-luvun alussa sijoittui kahdesti MM-kisojen kuutoseksi.
Naisten yksinluistelun karsinta (15 parasta kummastakin ryhmästä mukaan lyhytohjelmaan):
Ryhmä A:
1) Shizuka Arakawa Japani 0,4
2) Miki Ando Japani 0,8
3) Michelle Kwan USA 1,2
4) Susanna Pöykiö Suomi 1,6
5) Irina Slutskaja Venäjä 2,0
6) Caroline Kostner Italia 2,4
7) Victoria Voltshkova Venäjä 2,8
8) Fumie Suguri Japani 3,2
9) Anne Sophie Calvez Ranska 3,6
10) Zuzana Babiakova Slovakia 4,0
11) Fang Dan Kiina 4,4
12) Miriam Manzano Australia 4,8
13) Sara Falotico Belgia 5,2
14) Mojca Kopac Slovenia 5,6
15) Julia Lautowa Itävalta 6,0
16) Hristina Vassileva Bulgaria 6,4
17) Karen Venhuizen Hollanti 6,8
18) Tugba Karademir Turkki 7,2
19) Lucie Krausova Tshekki 7,6
20) Anna Bernauer Luxemburg 8,0
21) Keren Shua Haim Israel 8,4
Ryhmä B:
1) Sasha Cohen USA 0,4
2) Jelena Sokolova Venäjä 0,8
3) Julia Sebestyen Unkari 1,2
4) Jelena Ljashenko Ukraina 1,6
5) Joannie Rochette Kanada 2,0
6) Jennifer Robinson Kanada 2,4
7) Jennifer Kirk USA 2,8
8) Idora Hegel Kroatia 3,2
9) Sarah Meier Sveitsi 3,6
10) Annette Dytrt Saksa 4,0
11) Valentina Marchei Italia 4,4
12) Daria Timoshenko Azerbaidzhan 4,8
13) Jenna McCorkell Britannia 5.2
14) Ji-Eun Choi Etelä-Korea 5,6
15) Michelle Cantu Meksiko 6,0
16) Diane Chen Taiwan ja Gintare Vostrecovaite Liettua 6,4
18) Jenna-Anne Buys Etelä-Afrikka 7,2
19) Ksenija Jastsenjski Serbia-Montenegro 7,6
20) Olga Vassiljeva Viro 8,0
21) Nina Bates Bosnia-Hertsegovina 8,4.
Pariluistelu, lopputulokset vapaaohjelman jälkeen:
1) Tatjana Totmjanina/Maksim Marinin Venäjä 2,5 sijalukupistettä
2) Xue Shen/Hongbo Zhao Kiina 3,0
3) Qing Pang/Jian Tong Kiina 4,5
4) Maria Petrova/Aleksei Tihonov Venäjä 5,0
5) Dan Zhang/Hao Zhang Kiina 8,0
6) Dorota Zagorska/Mariusz Siudek Puola 8,5
7) Julia Obertas/Sergei Slavnov Venäjä 10,5
8) Anabelle Langlois/Patrice Archetto Kanada 12,0.
(MTV3-STT)