Kuwaitissa perheensä kanssa asuva Marianne Harjula on bongattu paikallisen mallitoimiston listoille.
Jo vuoden verran Kuwaitissa miehensä työn takia asustellut juontaja Marianne Harjula on saanut työtarjouksia myös paikallisilta. Kuvankaunis Marianne bongattiin mallitoimiston listoille rantaklubilta, jossa hän oli rentoutumassa kolmevuotiaan tyttärensä kanssa.
– Kuwaitissa naismalleina käytetään juuri oman ikäisiäni malleja, eli ei tarvitse olla kaksikymppinen vaan saa olla jo hieman ikää ja pari ryppyäkin. Mallitoimiston johtaja tuumasi kuullessaan ikäni olevan 33, että sehän on juuri sopiva ikä mallille. Mielenkiintoinen syksy siis luvassa, Marianne sanoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Mallintöitä Marianne ehtii tehdä marraskuuhun asti, jolloin perhe palaa takaisin Suomeen. Marianne vierailee Kuwaitissa mallintöissä myös ensi vuoden puolella.
Parhaillaan Marianne on Suomessa juontokeikoilla.
– Suomessa käydessäni teen paljon juontotöitä ja sitten Kuwaitissa puolestaan voin ottaa hieman rennommin.
Kuwaitissa perhe asuu Salmiyassa rantakadun varrella olevassa talossa, jossa on kolme makuuhuonetta, neljä vessaa, olohuone, keittiö ja parveke. Lisäksi yläkerrassa on kuntosali sekä uima-allas ja ikkunoista merinäköala. Mariannen mukaan kolmevuotias Nelli-tytär on sopeutunut paikalliseen elämäntyyliin erinomaisesti ja on oppinut jo mukavasti englantiakin. Myös Mariannen ja Juhan yli kymmenen vuotta kestänyt suhde voi hyvin.
– Vietimme juuri elokuussa 10-vuotishääpäiväämme ja suhde voi erittäin hyvin. Edelleen on välillä mukavia perhosia vatsanpohjassa, jos toinen on ollut eri maassa muutaman viikon erillään ja emme ole nähneet livenä hetkeen.
Kuwaitissa on Mariannen mukaan paljon ulkomaalaisia liikemiehiä töissä, mutta turisteja ei juuri ollenkaan.
– Alkoholi on täällä kielletty, joten esimerkiksi hotelleissa ei ole alkoholitarjoilua ollenkaan. Ei täällä ole diskoja tai yökerhojakaan. Mutta autoissa löytyy: kaikki ajelevat Porscheilla tai Ferrareilla ja 80 litraa bensaa maksaa vain kahdeksan euroa!
Kuwaitin ja Suomen välisen kulttuurieron huomaa myös koiran kanssa lenkkeillessä.
– Koiramme Pele on asustellut Kuwaitissa, mutta koska paikallisilla ei ole juurikaan lemmikkejä ja he vähän uskonnollisista syistä karttavat koiria, niin pieni söpö chihuahuamme on saanut myös isot miehet kiljumaan kauhusta rantakävelyllä, Marianne nauraa.
(MTV3)