Kolmen maan salibandyturnausta Lahdessa isännöinyt Suomi vei voitot sekä miesten että 19-vuotiaiden poikien sarjoissa. Miehissä Suomi sinnitteli ykköseksi Ruotsia paremmalla maalierolla. Päätöspäivänä sunnuntaina Suomi kiri Ruotsin etumatkan 4-4-tasapeliksi, nuoremmissakin turnausvoittoon riitti Sveitsin kanssa pelattu tasapeli.
Miesten sarjassa isännät jättivät ratkaisun viime hetkille. Ruotsi karkasi Mikael Holmerin ja Anders Hellgårdin osumilla 2-0-johtoon. Tero Karppanen kavensi ylivoimalla 2-1:een, mutta Hellgård pisti pallon toistamiseen Suomen maaliin ottelun puolitiessä. Janne Tähkä kiritti Suomen maalin päähän päätösjakson alussa ja Mika Kohonen tasoitti 3-3:een ajassa 57.46. Kymmenisen sekuntia myöhemmin Ruotsi nappasi jälleen kiinni turnausvoittoon, kun Andreas Hedlund vei joukkueensa 4-3-johtoon.
Suomen toivo virkosi minuutti ennen päätössummeria, kun Magnus Augustsson passitettiin jäähylle. Pelikello ehti 25 sekuntia vajaaksi täydestä ajasta ennen kuin vapauttava 4-4-tasoitus syntyi Mikael Järven mailasta. Suomi pieksi turnauksen avausottelussa Sveitsin 9-0. Ruotsi teki Sveitsin verkkoon kahdeksan maalia, mutta päästi kolme ja jäi maalierolla turnauksen kakkoseksi. Poikien puolella Ruotsi jäi lauantaina Suomen jalkoihin 3-1, joten Sveitsin kanssa sunnuntaina pelattu 3-3-tasapeli piti tuonkin sarjan voiton isännillä.
(STT)