Ranska voitti yllättäen miesten viestin ampumahiihdon MM-kisojen päätteeksi. Valko-Venäjä ja Norja veivät himmeämmät mitalit runsaan puolen minuutin päässä.
Suomalaisittain kilpailun kulku oli ilahduttava. Ankkuri Vesa Hietalahti taisteli joukkueen maaliin viidentenä 1.52 voittajasta perässä.
Ennakkosuosikeista Saksa romahti jo avausosuudella, jonka paineet olivat liian kovat yllätysvalinnalle Marco Morgensternille. Hän tuli voipuneena vaihtoon jumbona eli 19:ntenä 4.13 kärjestä. Maalissa Saksa oli 12:s, ja eroa Ranskaan oli 4.09.
Suomen kvartetin esitys takaa sen, että Salt Lake Cityyn on valmistauduttava myös viestimiehistönä: olympialaisiin tarvitaan tämän perusteella viisi miestä. Ville Räikkönen hiihti avausosuudella luistavin suksin erittäin hyvin. Ammunnassa hän joutui kahdesti kupille molemmista asennoista, mutta nousi vaihtoon neljänneksi 16,4 sekuntia johtaneesta Valko-Venäjän Aleksei Aidarovista.
Räikkönen tyytyväinen
Räikkönen sanoi kaluston pelanneen todella mahtavasti. -Jäinen keli suosi meikäläistä ja kerrankin tuntui ladulla, etten ollut "ynnä muita". Tein jaloilla töitä ja hiihto kulki. Ammunnassa neljässä varapatruunassa oli puolet liikaa. Räikkönen kilpailee kotimaassa mahdollisesti Kärkölässä ensi viikonloppuna lumitilanteesta riippuen.
-Salt Lake City on nyt seuraava tavoite maailmancupissa, ja lopulliset suunnitelmat olympiatalvesta tehdään Sodankylässä maalis-huhtikuun vaihteessa.
Ranskan aloittaja Gilles Marguet vaihtoi kahdeksantena, mutta hän oli vain 23,6 sekunnin päässä paalupaikasta. Latvian Olegs Maluhins oli avausosuuden toinen, ja Ilmars Bricis siirsi joukkueen kakkosmiehenä maansa värit johtoon 12,9 sekuntia edellä Valko-Venäjää. Ranskan Vincent Defrasne oli nostanut joukkueensa kolmanneksi, kun Norjan loistohiihtäjä Frode Andresen tapansa mukaan kiersi pystystä kaksi sakkolenkkiä ja käytti yhteensä kuusi varapatruunaa.
Antila pystystä sakkoringille
Suomen uusi tulokas Timo Antila onnistui makuulta puhtaasti, mutta pystystä hän joutui sakkoringille, kun kupilla käynnistä ei ollut riittävää apua. Hän vaihtoi kahdeksantena jäätyään kärjestä minuutin lisää.
-Ihan hyvin menivät ensimmäiset aikuisiän MM-kisat. Hiihtovauhti kesti, mutta vähän parempaa olisi ammunnasta toivonut. Nyt vain aletaan rakentaa kuntoa ensi talveen ja hakemaan varmuutta pystyammuntaan, Antila puheli.
Kolmannella osuudella Jekabs Nakums epäonnistui pystystä ja otti sakkokierroksen: Latvia putosi viidenneksi. Kärkipaikan otti Ranskan puhtaasti ampunut Julien Robert. Valko-Venäjä vakiintui toiseksi 10,7 sekuntia jäljessä, ja Norja nousi uudelleen kolmanneksi Halvard Hanevoldin tuomana. Venäjän Viktor Maigurov käytti vain 10 laukausta ja osuuden nopeimpana vaihtoi neljäntenä.
Puurunen oireili flunssaa
Paavo Puurunen oli joutunut miettimään aamulla osanottoaan, kun hän tunsi flunssan oireita. Tämä tila herkisti hänet hyvään suoritukseen - kuten usein tapahtuu ennen sairastumista. Paavo paukutteli makuulta hienosti, mutta tarvitsi pystystä kaksi varapatruunaa. Osuuden kolmantena hän nosti Suomen kuudenneksi 1.04 kärjestä.
-Jos flunssa iskee, täytyy loppukauden ohjelma USA:n matkoineen katsoa vielä uudelleen, Puurunen sanoi.
Ankkuriosuudella Raphael Poiree oli ykkönen ja jätti Vadim Sashurinia 21 sekuntia lisää. Yksi mies vaihdettuna Kontiolahden 1999 MM-kultajoukkue sai nyt hopeaa. Norjan Ole Einar Björndalen hiihti kaikkensa nostaakseen joukkueensa hopealle, mutta makuun sakkolenkki oli liikaa, ja Sashurin ehätti maaliin 1,1 sekuntia edellä.
Vesa Hietalahden hiihtovauhti ei ollut paras mahdollinen, mutta hieno puhdas ammunta nosti Suomen viidenneksi. Maalissa hän piti takaa rynnineen Puolan vuoden 1995 maailmanmestarin Tomasz Sikoran väkisin kymmenyksen päässä. Heittäytyminen varmisti mieskohtaiseksi palkintorahaksi 500 Saksan markkaa (1500 mk).
Venäjän Pavel Rostovtsev tuli edellä maaliin rauhallisesti neljäntenä huomattuaan, ettei mitaliin ollut mahdollisuuksia. Puola oli paras joukkue ampumapaikoilla käytettyään vain neljä varapatruunaa. Kärkipari sekä Saksa tarvitsivat kuusi, Suomen lukemat olivat 1+7 ja huippuna pronssi-Norjan 3+15.
(MTV3)