Suomen luonto mullistuu 30 vuodessa rajusti

Tundralla ja tunturissa elämään sopeutuneet eläimet joutuvat ahtaalle. Etelä-Suomeen voi levitä pysyvästi uusia eläinlajeja, joita on tähän asti nähty vain satunnaisvierailuilla. Näin ennustaa reilun kolmenkymmenen vuoden päähän ensi perjantaina väittelevä biologi.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustaminen kymmenien vuosien päähän ei ole helpoimpia tehtäviä. Pelkästään ilmastonmuutoksen vaikutusten seuraamisessa voi olla ongelmia. Ilmastoa koskevaa aineistoa on kyllä runsaasti, mutta eläimistä on paljon vaikeampaa saada kattavia lukumäärä- ja levinneisyystietoja. Linnuista on tarjolla eniten tietoa – kiitos aktiivisten lintuharrastajien.

– Minusta on tästä huolimatta huolestuttavaa, että Suomen suurimmat kansalliset eliöseurannat ovat melkein puhtaasti harrastajapohjaisia. Valtion olisi syytä olla kiinnostunut siitä, millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on eliöstölle, pohtii Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Heini Kujala.

Harrastajapohjaisen lajiseurannan haittapuolena on se, ettei se ole alueellisesti tasapuolista. Tarkimmat tulokset saadaan tiheästi asutuilta alueilta. Kuitenkin pohjoiset alueet näyttävät olevan mittavien muutosten edessä, kun tulevaisuutta hahmotetaan tietokonemallinnuksen avulla.

Lappi metsittyy vähitellen

– Lappi metsittyy vähitellen, jolloin tundra- ja tunturilajit ajautuvat ahtaalle. Esimerkiksi vaikutukset poronhoitoon voivat olla dramaattisia. Muutokset näkyvät myös Suomen eteläosissa, ja monet aiemmin vain vierailulla käyneet lajit voivat asettua tänne pysyvästi, Heini Kujala sanoo.

Kujalan väitöskirjatyössä käytetyn mallinnusmenetelmän oikeellisuutta on testattu vertaamalla jo aiemmin havaittuja aineistoja tietokoneella ennustettuihin. Laji- ja levinneisyyskarttoja mallinnettaessa on havaittu huolestuttava seikka.

– Kaikki havaitut muutokset eläinpopulaatioiden kasvussa tai levinneisyydessä vastaavat tarkimmin nimenomaan rankimpia ilmastonmuutosennusteita. Luonto näyttää siis olevan reagoimassa hyvin voimakkaasti. Eikä ihme, sillä tällä hetkellä kasvihuonepäästöt ovat jälleen kasvussa.

Suotuisa ilmasto ei takaa siirtymistä

Kujala muistuttaa tulevasta lajirunsaudesta riemuitseville, että kaikki yksinomaan ilmaston perusteella Suomessa menestyvät eliöt eivät välttämättä päädy tänne. Lajit voivat alun perinkin sijaita kaukana Suomesta, ja Itämeri on monille varsin tehokas leviämisen este. Ilmaston suotuisuus ei yksin riitä – lisäksi tarvitaan myös oikeanlaista elinympäristöä ja resursseja.

– Näitä seikkoja emme pysty tällä hetkellä millään ennustamaan, Kujala toteaa.

LAJEJA, JOILLE SUOMI VOI MUUTTUA SUOTUISAKSI LÄHIVUOSIKYMMENINÄ

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat