Suomen futsalmiehiltä melkoinen möyhennös – EM-karsintavastustaja otti lukua

Suomi otti maanantaina futsalin miesten EM-karsinnoissa avausvoittonsa kukistettuaan Vantaalla Montenegron näytöstyyliin 6–1 (3–1). Karsintalohkossa 7 kolmanneksi noussut Suomi ohitti lohkossa Montenegron.

Jarmo Junno teki Suomen maaleista kaksi sekä Juhana Jyrkiäinen, Tuukka Pikkarainen ja Jaakko Alasuutari kukin yhden. Toisen puoliajan 4–1-osuma merkittiin Montenegron Ivan Mugosan omaksi maaliksi.

Italialle kaksi kertaa peräkkäin EM-karsinnoissa hävinnyt Suomi saneli Vantaalla pelin tahdin. Viimeistään Mugosan oma maali 27. minuutilla häivytti epäilyt voittajasta.

Altavastaajana ollut Montenegro käpertyi puolustusasemiin. Päälle painaneella Suomella ei ollut vaikeuksia läpäistä vastustajan puolustusta.

Junno on ollut viidellä osumallaan karsinnoissa Suomen paras maalintekijä.

– Oikean jalan laukaus on vahvuuteni. Kun vahvuudet saa esiin, verkko heiluu, Junno järkeili Ylen haastattelussa.

Kisa Belgian kanssa jatkopaikasta

Suomi kohtaa karsinnoissa seuraavaksi 9. huhtikuuta Montenegron vieraskentällä Podgoricassa.

Karsintalohkojen voittajat selviytyvät suoraan EM-lopputurnaukseen. Kuusi parasta lohkokakkosta pelaavat jatkokarsinnoissa paikoista EM-kisoihin. Suomi kisaa karsintalohkon kakkossijasta tasapisteissä tiistaina Italian kohtaavan, ottelun vähemmän pelanneen Belgian kanssa.

Suomi päättää EM-karsinnat 13. huhtikuuta Vantaalla Belgiaa vastaan.

– Kaikki on omissa käsissämme, maaliseppo Junno tutkaili Suomen jatkokarsintamahdollisuuksia.

Lue myös:

    Uusimmat