Suomen ensimmäinen buddhalainen temppeli ilkivallan kohteena

Turussa rakenteilla oleva Suomen ensimmäinen buddhalainen temppeli joutui ilkivallan kohteeksi lauantain vastaisena yönä. Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunnan mukaan muun muassa temppelin alttari oli rikottu ja seinille ripustettuja kankaita oli yritetty polttaa.

- Lisäksi temppelissä oli rikottu huonekaluja ja tuulensuojalevyihin oli puhkottu reikiä. Olemme tehneet asiasta rikosilmoituksen, kertoo yhdyskunnan varapuheenjohtaja Ari Vuokko.

Yhdyskunnan viitisen vuotta sitten aloittamaan temppeliprojektiin on kohdistunut ilkivaltaa aiemminkin. Vuokon mukaan esimerkiksi vuonna 2005 temppelin peruskiven muuraamisjuhlaan vuokratut teltat puukotettiin riekaleiksi juhlaa edeltävänä yönä.

- Rakentaminen on hidasta, koska työ etenee yhdyskunnan jäsenten antamien avustusten varassa. Tällaiset hyökkäykset sekä pelottavat että surettavat kaikkia. Meillä ei ole vara palkata paikalle vartiointia, toteaa Vuokko.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat