Suomelle paralympiakultaa maalipallossa

Suomen maalipallojoukkue kultamitalit kaulassaan.
Suomen maalipallojoukkue kultamitalit kaulassaan.GETTY
Julkaistu 07.09.2012 23:41(Päivitetty 08.09.2012 00:09)

MTV3-STT

Suomen miesten maalipallojoukkue järjesti komean show'n paralympialaisten finaaliottelussa perjantaina Lontoossa.

Loppuottelussa sinivalkoiset kaatoivat Brasilian ylivoimaisen esityksen jälkeen 8-1.

- Oikeastaan aika helppo voitto. Ottelu oli meidän täydellistä hallintaa. Etenkin puolustuspeli oli loistavaa, iloitsi joukkueen valmentaja Timo Laitinen.

- Pelit alkoivat heikosti, mutta parannettiin loppua kohden.

Suomi sai otteluun loistoalun, kun käytännössä jo ensimmäinen heitto rikkoi kuparisen. Taukoon mennessä Suomi oli ehtinyt viimeistellä kuusi osumaa. Petri Posio vastasi neljästä Suomen maalista.

Suomi voitti edellisen maalipallon paralympialaisten kultamitalin 16 vuotta sitten.

Naisten joukkuekin oli lähellä mitalia, mutta Ruotsi oli lopulta pronssiottelussa parempi maalein 5-1. Suomen ainoan maalin teki Krista Leppänen.

Joukkue lähti päättäväisesti tavoittelemaan paralympiamitalia, jota yksikään Suomen joukkueesta ei ollut aiemmin voittanut.

- Aikamoinen pettymys. Mitalin olisimme halunneet. Ottelu hävittiin henkilökohtaisiin virheisiin, maalin tehnyt Leppänen tiivisti.

Myös miesten ja naisten joukkuetta valmentavan Timo Laitisen mukaan sinivalkoiset tekivät ottelussa liikaa virheitä.

- Ottelussa tuli helppoja maaleja. Yksi rangaistusheittokin meni pitkäksi, ei sellaisia virheitä saa tulla. Emme pelanneet omalla tasolla. Huono esitys kerta kaikkiaan, Laitinen harmitteli.

Hän kertoi valmistautumisen sujuneen hyvin, eikä osannut sanoa, mikä meni mönkään.

- On aina pettymys, kun mitalia ei saavuteta, mutta joukkueen suoritus on silti hyvä. Ennen Lontoota ranking oli kymmenes, joten neljänteen sijaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, hän sanoi.

Tähti kelasi ennätyksen

Sadan metrin ratakelauksen paralympiakultaa jo aiemmin voittanut Leo-Pekka Tähti kelasi perjantaina luokan 54 Suomen ennätyksen sivulajissaan 400 metrillä.

Tähti rullasi matkan aikaan 47,68 ja paransi entistä ennätystään yli puoli sekuntia, mutta hävisi kisan voittaneelle Kiinan Lixin Zhangille 0,8 sekuntia. Suomalaisen edelle ennättivät myös Hollannin Kenny van Weeghel (47,12) ja Kiinan Chengming Liu (47,36), jotka selvisivät hylkäyksen jälkeen protestin avulla finaaliin. Kukin kärkinelikosta kelasi oman ennätyksensä.

Tampereen Pyrinnön Timo Mustikkamaa sijoittui luokkien 37 ja 38 kiekonheitossa 12:nneksi tuloksella 39,98.

Lontoon paralympialaisten maalipallo, mitaliottelut:

Miehet

Loppuottelu: Suomi-Brasilia 8-1.
Suomen maalit: Jarno Mattila (3), Petri Posio (4), Erkki Miinala.

Loppujärjestys: 1) Suomi, 2) Brasilia, 3) Turkki.

Naiset

Pronssiottelu: Suomi-Ruotsi 1-5.
Suomen maali: Katja Heikkinen.

Loppujärjestys: 1) Japani, 2) Kiina, 3) Ruotsi, 4) Suomi.