Suomeen virtaa väärennettyä tavaraa - suurin osa Kiinasta

Tullin takavarikoimia tuoteväärennöksiä Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 24.07.2012 13:58(Päivitetty 30.07.2012 01:04)

Suomen tulli pysäytti viime vuoden aikana tuoteväärennösepäilyn vuoksi 270 tavaraerää, lähes 33 miljoonan euron arvosta. Noin 70 prosenttia väärennöksistä tulee Kiinasta.

Matkapuhelintarvikkeet, käsilaukut ja kosmetiikka ovat yleisimpiä Suomen kautta kulkevia väärennöksiä. Uutena ilmiönä on havaittu väärennetyt laakerit, joita saattaa tullin mukaan päätyä vaikka lentokoneisiin.

Väärennöksiä on helppo tehdä Kiinassa, missä näitä tavaroita muutenkin valmistetaan, epäilee tulliylitarkastaja Jarkko Keskinen.

– Siellä on tietotaito, teknologia, tehtaat ja laitteet. Sitten tehdään tavallaan omaan piikkiin, Keskinen sanoo.

Suomeen jääviä väärennöksiä myydään muun muassa nettikaupassa, mutta suurin osa on kuitenkin matkalla Venäjälle meriteitse.

EU-komission raportin mukaan EU:n ulkorajoilla pysäytettiin viime vuoden aikana yli 114 miljoonaa tuoteväärennöstä. Pysäytettyjen tuotteiden arvo oli lähes 1,3 miljardia euroa. Euroopan rajoilla pysäytettiin väärennettyjä lääkkeitä, pakkausmateriaaleja ja savukkeita. Väärennöksiä tulee myös Turkista, Panamasta, Thaimaasta ja Hong Kongista.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa