Mainos

Suomalaisten suosimassa matkanvarauspalvelussa tietomurto – Viestintävirasto suosittelee sulkemaan maksukortin

10:00

Ebookersin emoyhtiö Orbitzin matkanvarausjärjestelmään on kohdistunut tietomurto, kertoo Viestintävirasto. Tietomurto saattaa koskea myös suomalaisia asiakkaita.

Milloin matka kannattaa varata? Mitkä asiat vaikuttavat matkan hintaan? Katso yllä oleva video!

Ebookers-matkatoimiston emoyhtiö Orbitz kertoo havainneensa merkkejä siitä, että ulkopuolinen taho olisi päässyt käsiksi matkanvarausjärjestelmässä oleviin henkilötietoihin viime vuoden syksyllä. Tietomurrossa epäillään vuotaneen 1.1.2016–22.6.2016 välisenä aikana palveluun tallennettuja tietoja.

Tietovuodon kerrotaan koskeneen henkilö- ja maksukorttitietoja. Toistaiseksi ei ole suoraa näyttöä, että tietoja olisi viety järjestelmästä. Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus kuitenkin suosittelee toimimaan, jos epäilee joutuneensa osaksi tietovuotoa.

Sulje maksukortti

Viestintävirasto kertoo, että suomalaiset asiakkaat ovat saaneet viestin Orbitzilta tietovuotoon liittyen. Jos vietin on saanut ja omien tietojen epäilee vuotaneen, kannattaa Viestintäviraston mukaan ottaa yhteyttä maksukortin myöntäneeseen laitokseen.

Viestintävirasto suosittelee tilaamaan uuden kortin, vaikka luvattomia ostoja ei olisi vielä tehty. Jos luvattomia ostoja on tehty, on syytä tehdä rikosilmoitus.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.