Suomalaisrauhanturvaajat uhkaavassa tilanteessa Libanonissa

Suomalaiset rauhanturvaajat valmistautumassa ISAF-operaatioon Afganistanissa. (Lehtikuva)
Suomalaisia rauhanturvaajia (arkistokuvaa)
Julkaistu 12.10.2012 06:49(Päivitetty 26.11.2012 06:09)

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat joutuneet Libanonissa myöhään eilisiltana välikohtaukseen, jossa heitä uhattiin väkivallalla.

Etelä-Libanonissa parhaillaan oleva MTV3.n kirjeenvaihtajan Kari Lumikero kertoo, että vihastunut väkijoukko yritti varastaa rauhanturvaajilta omaisuutta. Aseita rauhanturvaajilta ei kuitenkaan yritetty anastaa.

Uhkaava tilanne kesti noin 40 minuuttia. Tilanne laukesi, kun paikalle saapui libanonilaisviranomainen, jonka jälkeen rauhanturvaajat pääsivät palaamaan tukikohtaansa..

Toistaiseksi ei ole tiedossa, keitä rauhanturvaajia uhanneet ihmiset olivat ja mikä oli heidän motiivinsa.

Everstiluutnantti Timo Mäki-Rautila Suomen Unifil-joukoista kuvailee tilannetta vakavaksi, mutta ei poikkeukselliseksi.

– Tämä oli suomalaiselle joukolle ensimmäinen vakava tilanne. Vastaavanlaisia tilanteitahan on tapahtunut Unifilin joukoille aiemminkin. Partion arvion mukaan tilanteessa ei kuitenkaan ollut välitöntä hengenvaaraa, kertoo Mäki Rautila.

(MTV3)

Katso Kari Lumikeron kommentit Etelä-Libanonista:

Sumo video id

Katso everstiluutnantti Timo Mäki-Rautilan kommentit:

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa